Puut saattavat olla syy, miksi vihreiden kannatus on viime vuosina tippunut myös Helsingissä.
Tämä oli ajatus, joka kirkastui, kun Yle teki juttua Helsingin vihreiden juhlavuodesta.
Erityisesti kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara puhui haastattelussa siitä, kuinka vihreät oli ennen monimuotoinen ja liberaali puolue, joka puolusti selkeästi vihreyttä. Nyt se on Vaattovaaran mielestä hävinnyt.
Vielä vuonna 2017 vihreistä povattiin kuntavaalien alla Helsingin suurinta puoluetta. Oli lähellä, että Helsinki olisi saanut vihreän pormestarin.
Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Nyt vihreät on tippunut Helsingissä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi pitkän kakkossijan jälkeen.
Valtakunnallisesti vihreät on menettänyt kannatustaan vasemmistoliitolle mutta myös kokoomukselle. Helsinki ei tietenkään ole tässä poikkeus.
Vaattovaara epäilee syyksi sitä, että puolue on hävittänyt alkuaikojen monimuotoisen, liberaalin ja jopa radikaalin ajattelun.
Vihreät on saanut vuosien varrella tuotua ilmastoasiat niin tapetille, että nyt melkein kaikki puolueet puhuvat ilmastoasioista.
Ilmaston hyvinvointi on Helsingissä tärkeää ainakin RKP:lle, vasemmistoliitolle, SDP:lle, kokoomukselle, keskustalle, KD:lle ja myös liike nytille. Miten vihreät erottuu tästä joukosta?
Kärjistäen: ei mitenkään.
Puut tuntuvat olevan ainoa asia, mikä erotti vihreät muista puolueista. Miksi äänestää vihreitä, kun puutkaan eivät tunnu merkitsevän vihreille enää mitään?
Kotien läheltä kaadetaan puita tietöiden ja uusien asuinalueiden tieltä, tiet levenevät, talot muistuttavat toisiaan – mitä vihreää jää enää puolustettavaksi? Äänestäjät ovat äänestäneet jaloillaan.
Vasemmistoliitto ja SDP ovat onnistuneet houkuttelemaan puolelleen vihreitä äänestäneet tasa-arvon kannattajat, kokoomus uudistumisen ja kasvun kannattajat.
Onko vihreillä sitten enää mitään toivoa?
Helsingin vihreiden apulaispormestarin Shawn Huffin mielestä vihreät on visionäärien puolue. Huff tuntuu uskovan puolueeseensa ja sen keinoihin rakentaa uutta Helsinkiä.
Uudessa suomalaisessa varhaisnuorille tarkoitetussa Ouroboros-kirjassa on kolme ihmisryhmää: visionäärit, eskapistit ja katastrofaatit.
Jos vihreät todella haluaa olla Huffin sanojen mukaan visionäärien liike myös jatkossa eikä tippua muihin Ouroboros-junan kategorioihin, heillä on kiire.
Joskus joku on sanonut, että vasta toinen kirja tekee kirjailijan. Vihreillä on nyt toisen kirjan aika, toinen näytös. Viidenkympin ikä voi olla puolueelle uuden nousun aika, jos he osaavat kirkastaa visionäärisen viestinsä tähän aikaan sopivaksi.
Tarvitaan paljon työtä perusviestin kirkastamiseen. Ei riitä, että he sanovat olevansa luonnon puolella. Korkeakoulutuetut äänestäjät haluavat tekoja ja näyttöä.