Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuoreet päätökset osoittavat, että maan oikeuslaitos on siirtynyt ideologisesti aiempaa enemmän oikealle. Näin toteaa Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen.

Korkein oikeus antoi ennen kevään istuntokauden päättymistä ratkaisunsa useissa ennakkohuomiota herättäneissä kysymyksissä.

Muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ottaneen konservatiivienemmistöisen oikeuden käsittelyssä yhden voiton ja kärsineen kolme tappiota.

Yksi korkeimman oikeuden ratkaisuista lisäsi presidentin valtaoikeuksia. Oikeus linjasi, että presidentillä on oikeus erottaa riippumattomien valtion virastojen työntekijöitä, Yhdysvaltain keskuspankin virkailijoita lukuun ottamatta.

Trumpin tappioksi voidaan laskea, että Yhdysvalloissa syntyneiden perustuslaillinen oikeus maan kansalaisuuteen säilyy, vaikka lapsen vanhemmilla ei olisi maahan voimassa olevaa oleskelulupaa. Trump oli itse allekirjoittanut asetuksen lain muuttamisesta.

Istuvaa presidenttiä ei todennäköisesti miellytä sekään, että oikeus päätti sallia jatkossakin vaalipäivän jälkeen saapuneiden äänestyslippujen laskemisen. Trump on syyttänyt toistuvasti vilpillisiä postiääniä vaalitappiostaan Joe Bidenille vuonna 2020. Laajamittaisesta vaalivilpistä ei ole esitetty pitäviä todisteita.

Trumpin viimeiseksi nöyryytykseksi voidaan laskea se, ettei korkein oikeus suostunut käsittelemään Trumpin tekemää valitusta, joka koski tämän New Yorkissa vuonna 2023 saamaa tuomiota E. Jean Carrollin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kunnian loukkaamisesta.

Voitot tappioita merkittävämpiä

Pohjois-Amerikan tutkimuksen professorin Benita Heiskasen mukaan etenkin syntymäpaikkaan perustuvaa kansalaisuutta koskeva linjaus on Yhdysvaltain perustuslain puolustajille iso voitto.

Jos oikeutta ei olisi säilytetty, olisi se luonut ennakkotapauksen siitä, että presidentin asetuksella pystytään kumoamaan perustuslain lisäys.

Silti Heiskanen näkee, että Trumpin voitot ovat tämän kärsimiä tappioita merkittävämpiä.

– Trumpin kärsimät tappiot käytännössä säilyttävät nykytilan. Vaaleja, maahanmuuttoa, vähemmistökysymyksiä, aseenkanto-oikeutta ja presidentin oikeuksia koskevilla päätöksillä on puolestaan kauaskantoisia vaikutuksia, Heiskanen toteaa.

Korkein oikeus höllensi tiistaina rajoituksia siitä, kuinka paljon puolueiden on mahdollista rahoittaa edustajiensa kampanjoita.

Päätöksen uskotaan hyödyttävän etenkin republikaanipuoluetta, joka on viime vuosina saanut taaksensa ison liudan raharikkaita tukijoita.

Viime viikolla korkeimman oikeuden tuomarit kumosivat myös haitilaisten ja syyrialaisten oikeuden väliaikaiseen suojeluun, mikä saattaa johtaa uusiin maassa vuosia oleskelleiden ihmisten massakarkotuksiin.

Korkein oikeus päätti myös, että poliittisen pakolaisen asemaa ei voi jatkossa enää hakea ulkomailta käsin.

Havaijin osavaltiota koskevassa tapauksessa oikeus linjasi, etteivät yritykset saa enää kieltää ihmisiä kantamasta piilotettuja aseita tiloissaan.

Lisäksi oikeus päätti, että osavaltioilla on oikeus kieltää biologisten miesten osallistuminen naisten urheilusarjoihin. Transkysymys on pitkään ollut Yhdysvaltain kulttuurisodan keskiössä.

Konservatiivinen, mutta ei kumileimasin

Benita Heiskasen mukaan on selvää, että konservatiivienemmistöinen tuomaristo tekee konservatiivisia kantoja puoltavia päätöksiä.

Se on myös myöntänyt Trumpille enemmän toimivaltaa kuin yhdellekään aiemmalle presidentille.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että korkein oikeus olisi tyytynyt toimimaan Trumpin kumileimasimena.

– Korkeimman oikeuden valta ja merkitys on kasvanut, koska kongressi ei ole pitänyt omasta päätäntävallastaan kiinni. Tämän vuoksi se joutuu ottamaan presidentin asetuksiin jatkuvasti kantaa.

Toisinaan korkein oikeus on myös ratkaissut asioita Trumpin tahtoa vastaan.

Helmikuussa korkein oikeus esimerkiksi päätti, että päätösvalta asettaa tulleja kuuluu kongressille. Viime joulukuussa se kielsi presidentiltä oikeuden lähettää kansalliskaartin joukkoja Chicagoon.

– Päätökset osoittavat, ettei korkein tuomioistuin ole täysin ideologisesti värittynyt. Esimerkiksi kansalaisoikeutta koskevassa päätöksessä näkyi, että perustuslakiin kajoamista pidetään edelleen pyhänä asiana.