Yhdysvaltojen korkein oikeus on päättänyt, että Yhdysvalloissa syntyvät lapset saavat jatkossakin automaattisesti maan kansalaisuuden.
Korkein oikeus käsitteli presidentti Donald Trumpin antaman määräyksen, jolla Trump pyrki rajoittamaan syntymäoikeuteen perustuvaa kansalaisuutta.
Yhdysvaltojen perustuslain 14. lisäyksessä säädetään, että jokainen Yhdysvaltojen maaperällä syntynyt on maan kansalainen. Harvoja poikkeuksia ovat esimerkiksi ulkomaisten diplomaattien lapset.
Yritys kumota syntymäoikeuteen perustuva kansalaisuus on ollut osa Trumpin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Trump antoi määräyksensä heti toisen presidenttikautensa ensimmäisenä päivänä. Sen sisältönä oli, että syntyminen Yhdysvaltojen maaperällä ei enää toisi lapselle maan kansalaisuutta, jos kummallakaan vanhemmista ei ole Yhdysvaltojen kansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa.
Asiantuntijoiden mukaan Trumpin määräys olisi voinut vaikuttaa vuosittain noin 250 000 lapsen kansalaisuuteen, jos se olisi jäänyt voimaan.
Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden istuntokausi päättyi tänään.
Muitakin takaiskuja Trumpille
Eilisen aikana korkein oikeus ratkaisi kaksi muutakin asiaa vastoin Trumpin kantaa. Tuomioistuin totesi, että Trumpilla ei ole pidäkkeetöntä oikeutta erottaa jäsentä Yhdysvaltojen keskuspankin johtokunnasta.
Samoin se päätti, että vaalipäivänä lähetettyjä postiääniä saa laskea vielä vaalipäivän jälkeenkin.
Eräs ratkaisuista myös lisäsi Trumpin valtaoikeuksia, sillä korkein oikeus kumosi vanhan periaatepäätöksensä, joka esti presidenttiä erottamasta riippumattomien valtionvirastojen työntekijöitä.