Juttu tiivistettynä
Yhdysvallat käytti helmikuun viimeisenä päivänä aloittamassaan Iranin vastaisessa sodassaan jopa kymmenen vuoden hankintojen edestä Tomahawk-risteilyohjuksia.
Noin kaksi miljoonaa dollaria kappaleelta maksaneita Tomahawkeja ammuttiin siis yli kahdella miljardilla. Patriot-ilmatorjuntaohjuksia kului noin viidellä miljardilla dollarilla.
Yhdysvaltain puolustusministeriö arvioi 12. toukokuuta sodan suoriksi kustannuksiksi 29 miljardia dollaria, mutta yhdysvaltalainen Fortune-lehti pitää oikeampana lukuna noin 200 miljardia dollaria (176 miljardia euroa), mikä on noin kaksi kertaa Suomen valtion vuosibudjetti. Tämäkin arvio on alakanttiin: päälle tulee vielä vähintään toinen samanlainen summa alueen tukikohtien ja liittolaisten kärsimien vaurioiden korjaamisesta.
Luvut ovat hämmentäviä. Juhannuksen alla 60 päivän aselepoon edennyt kriisi on vienyt Yhdysvaltain asearsenaalista runsaasti erilaisia ohjuksia ja niiden täydentäminen vie aseesta riippuen jopa vuosia.
Washingtonilaisen CSIS-tutkimuslaitoksen (Center for Strategic and International Studies) mukaan esimerkiksi Patriotien määrä saadaan nykytahdilla ennen sotaa vallinneelle tasolle joskus vuoden 2029 puolivälissä. Saman verran vie aikaa täydentää ballististen ohjusten torjuntaan käytettyjä THAAD-ohjuksia.
Tomahawkeja tuhottiin yli tuhat. Iranin sotaa edeltäneelle tasolle lukumäärä noussee vasta CSIS:n arvion mukaan loppuvuonna 2030.
Iranin sotaa olisi mahdollista jatkaa
Iranin vastainen operaatio ”Eeppinen raivo” söi mahdollisuuksia aloittaa tarvittaessa laaja sotaoperaatio vaikkapa Tyynellämerellä Kiinaa vastaan.
Kyky jatkaa Iranin vastaisia sotatoimia on sen sijaan edelleen olemassa, ainakin New York Times -sanomalehden haastattelemien armeijan Lähi-idän toimintojen päämajan, Centcomin edustajien mukaan.
Trumpin hallinto pyysi keskiviikkona kongressilta lisäbudjettia, johon sisältyy noin 70 miljardia dollaria Iranin sodan menoja. Esitys vaatisi senaatissa taakseen 60 ääntä, mikä on todennäköisesti mahdotonta, koska republikaaneilla on 53 senaattoria – ja demokraattisenaattorit vastustavat Iranin sodan rahoittamista.
– Presidentti kertoo amerikkalaisille, ettei terveydenhuoltoon, asumiseen tai lastenhoitoon ole rahaa. Mutta veronmaksajien rahoja pitäisi olla loputtomasti rahoittamaan sotia, joita he eivät tue, kommentoi liittovaltion rahainkäyttöä valvovan senaatin komitean varapuheenjohtaja, demokraattisenaattori Patty Murray keskiviikkona.
Ensi vuodelle Trump esittää ennätysmäistä 1,5 biljoonan eli 1 500 miljardin dollarin puolustusbudjettia. Puolustusministeri Pete Hegseth puolusti hulppeaa rahanmenoa nettikirjoitelmassaan tiistaina:
– Suurin yksittäinen uhka Amerikan kansalliselle turvallisuudelle on tällä hetkellä liian vähäinen panostus sotilasmenoihin. Jos menettää kiistattoman sotilaallisen etulyöntiasemansa, mikään määrä finanssipoliittisia säästötoimia ei voi ylläpitää tämän maan talouden terveyttä.
Asetuotannon kasvattaminen hidasta
Yhdysvalloilla on kiire täydentää asevarastojaan. Myös liittolaisten tilaukset on täytettävä, esimerkiksi Nato-liittolaiset ovat ostaneet Patrioteja lahjoitettavaksi Ukrainalle.
Heinäkuun 7.–8. Ankarassa Nato-huippukokouksessa aiotaan yhdysvaltalaisen Politico-lehden mukaan ilmoittaa jälleen miljardien asehankinnoista. Ukrainaan aiotaan antaa sotilaallista tukea 70 miljardin euron edestä.
Aseyhtiöiden edustajat tapasivat keskiviikkona presidentti Donald Trumpin sekä puolustusministeriön edustajia Valkoisessa talossa. New York Timesin mukaan neuvottelu sujui ilman vastakkainasettelua ja puolustusteollisuuden edustajat pyysivät lisärahaa tuotannon laajentamiseen.
Eri yhtiöt ovat jo ilmoittaneetkin tuotannon kasvattamisesta. Mutta se voi törmätä osien vähyyteen. Esimerkiksi Tomahawkeja valmistava Raytheon ilmoitti jo helmikuussa moninkertaistavansa tuotannon 90 ohjuksesta tuhanteen ohjukseen vuodessa, mutta ohjusrunkojen tuotannon lisääminen voi testausten takia viedä vuosia.