Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) jättää eduskunnan.

Hänen tilalleen eduskuntaan olisi nousemassa entinen pääministeri Antti Rinne, joka toimi aiemmin SDP:n puheenjohtajana.

Rinne kertoo Ylelle saaneensa juuri tietää Kumpula-Natrin jättävän eduskunnan. Rinne ei ole tehnyt vielä päätöstä, aikooko ottaa kansanedustajan paikan vastaan.

– Täytyy miettiä, minulla on tällä hetkellä määräaikainen virkasuhde, Rinne sanoo.

Uudenmaan vaalipiiristä nouseva Rinne kertoo päättävänsä asiasta hyvissä ajoin ennen lokakuuta.

Kumpula-Natri siirtyy Teknologiateollisuuteen

Kumpula-Natri siirtyy Teknologiateollisuuden johtoryhmään.

Hänet on valittu Teknologiateollisuuden EU- ja kauppapolitiikasta sekä viennistä vastaavaksi johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta.

Kumpula-Natri on tehnyt eilen maanantaina eduskunnalle vapautuspyynnön kansanedustajan toimesta, Teknologiateollisuuden tiedotteessa kerrotaan.

Kumpula-Natri on toiminut kansanedustajana, suuren valiokunnan varapuheenjohtajana, talousvaliokunnan jäsenenä sekä Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.