Iranin ja Yhdysvaltain sopu on vasta alustava. Se on alustavasti allekirjoitettu sähköisesti, mutta nimet paperiin pistetään perjantaina. Kyse on aiesopimuksesta, ei rauhansopimuksesta.
Rauhanpyrkimys voi kaatua vielä monta kertaa ennen perjantaita.
Jos siihen asti päästään, moni sellainen kysymys, jonka vuoksi Yhdysvallat ja Israel käynnistivät sodan Irania vastaan, jää yhä avoimeksi.
Yksi keskeisimpiä niistä on kysymys Iranin ydinohjelmasta.
Presidentti Donald Trump on korostanut, ettei Iranin voida sallia hankkia ydinasetta. Sama intressi on myös Israelilla. Iranin julkilausuttu tavoite on pyyhkäistä Israelin valtio kartalta. Ydinaseella se onnistuisi.
Iran on pitänyt kynsin ja hampain kiinni siitä, että maalla on oikeus rikastaa uraania. Ydinaseen tavoittelun maa on kiistänyt, mutta halu rikastaa uraania yli sen, mitä tarvitaan rauhanomaiseen ydinvoimaenergian tuottamiseen, paljastaa maan todelliset tavoitteet.
Yhdysvaltain entisen presidentin, Barack Obaman aikakaudella solmittu ydinsopimus (JCPOA) rajoitti Iranin uraanin rikastamisastetta vain siviilikäyttöön soveltuvaksi ja valtaosa jo rikastetusta uraanista vietiin Venäjälle. Trump veti Yhdysvallat pois sopimuksesta ensimmäisellä kaudellaan.
Nyt Iranilla on hallussaan arviolta toistakymmentä tonnia rikastettua uraania. Myös 60 prosenttiseksi rikastettua uraania on yli 400 kiloa, eli siitä voisi suhteellisen nopeasti rakentaa kymmenkunta ydinasetta.
Kysymys ydinaseesta toimi motiivina Yhdysvaltojen ja Israelin helmikuussa aloittamalle hyökkäykselle.
Obaman aikana Iranin kanssa sovittu sopimus näyttää tässä valossa Trumpin diiliä paremmalta. Obaman sopimus oli rauhanomainen, Trumpin linjauksen seurauksena tuhannet iranilaiset, libanonilaiset ja toistakymmentä amerikkalaista menettivät henkensä ja maailmantalous sakkasi.
Israelissa Trumpin diiliä on pidetty huonona. Iranin ydinohjelman lisäksi Israelin tavoitteena on ollut saada kuriin Iranin rahoittamat proxy- eli sijaisarmeijat. Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah, Jemenin huthit, palestiinalaisten äärijärjestö Hamas ja muutama muu militanttijärjestö ovat vuosien saatossa terrorisoineet israelilaisia raketeilla ja taisteludrooneilla.
Loppuuko tämä vastineeksi siitä, että Israel lopettaa sotatoimet Libanonissa? Perjantain jälkeiset viikot ratkaisevat aiesopimuksen kohtalon.
Katso videolta israelilaisten kommentit alustavasta sovusta:
Donald Trump kiirehti sosiaalisen median alustallaan julistamaan Hormuzinsalmen avatuksi. Nopeasti kävi ilmi, että ilmoitus oli ennenaikainen, kuten niin monesti aiemminkin.
Aiesopimuksen mukaan Iran ei peri Hormuzinsalmella kulkevilta laivoilta tullimaksuja perjantaista lähtien ainakaan kuudenkymmenen päivän ajan. Näin oli jo ennen sotaakin. Vapaa meriliikenne salmella ei ole Yhdysvaltain kannalta saavutettu voitto.
Trump hehkutti syntynyttä sopua syntymäpäivätunnelmissa, mutta voittajaksi julistautui Iran.
Iranin ei tarvinnut taipua sille tärkeissä kysymyksissä. Lisäksi Iran pystyi vastustamaan maailman suurimpana pidettyä sotilasmahtia tavalla, joka yllätti monet.
Eikä valta Iranissa vaihdu, kuten Trump toivoi.
Syntynyt sopu paljasti jälleen jotain oleellista Trumpin ajatusmaailmasta: hän kehui kahta autoritaarista johtajaa, Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä.
Sen sijaan lähimmän liittolaisensa, Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Trump haukkui.