Jalkapallon MM-kisoihin valitun somalialaistuomarin Omar Abdulkadir Artanin maahanpääsy Yhdysvaltoihin on evätty. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vahvisti asian uutistoimisto AFP:lle maanantaina.

Näin ollen Artan ei tuomaroi tällä viikolla alkavissa kisoissa. Toistaiseksi on epäselvää, miksi häntä ei päästetty maahan. Somalian hallinnon edustajan mukaan Artanilla oli voimassa oleva viisumi Yhdysvaltoihin.

Somalia on kuitenkin presidentti Donald Trumpin hallinnon asettamalla listalla maista, joiden kansalaisille on asetettu matkustuskielto Yhdysvaltoihin.

Palkitun Artanin oli tarkoitus olla ensimmäinen jalkapallon MM-kisoissa tuomaroinut somalialainen erotuomari.