Pääministeri Petteri Orpo valittiin jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana Jyväskylän puoluekokouksessa. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

– Minulla motivaatio on tapissa ja kaasu pohjassa, Orpo vakuutti esittelypuheessaan.

Orpon mukaan puolueella on kaikki edellytykset voittaa eduskuntavaalit.

Orpo on toiminut puolueen puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien. Jos hän jatkaa tehtävässä koko kaksivuotisen kauden loppuun, tulee hänestä puolueen pitkäaikaisin puheenjohtaja yhdessä Ilkka Suomisen (1939–2022) kanssa.

– En todellakaan osannut kymmenen vuotta sitten Lappeenrannassa odottaa, millainen matka tästä tulee, Orpo pohti.

Hän totesi, että vuodet ovat myös koetelleet. Orpo harmitteli, kuinka häntä on arvosteltu monesta asiasta hänen mielestään perättömästi.

– On ollut yksinäistäkin hetkiä. On sattunut.

Lyhyessä kiitospuheessaan Orpo liikuttui kiittäessään vaimoaan tuesta ja rakkaudesta.

– Kiitos tuesta. Kiitos rakkaudesta. Kiitos sparrauksesta. Hän on muuten syyttäjä, Orpo vaihto nopeasti tunnelmasta toiseen.

Orpo korosti kokoomuksen huolehtivan yhteiskunnassa siitä, että koulut toimivat ja vanhuksista pidetään huolta.

Orpo pitää puheenjohtajan linjapuheen lauantaina kello 14.