Juttu tiivistettynä

Sinimusta liike lupaa jättää Pride-tapahtuman rauhaan viikonloppuna Haminassa.

Haminassa järjestetään tulevana lauantaina samanaikaisesti Hamina Pride -tapahtuma ja äärioikeistolaisen Sinimustan liikkeen Kaakkois-Suomen piirin toimintapäivä.

Sinimustan liikkeen varapuheenjohtaja Tapio Rantanen kertoo sähköpostiviestissään Ylelle, että he keskittyvät päivän aikana omaan toimintaansa.

– Järjestämme jäsenillemme ja kannattajillemme rennon päivän, joka sisältää urheilua, museokierroksen ja grillailua.

Sinimusta liike järjesti toukokuussa Tampereella Valkoinen vappu -marssin. Siihen osallistui puoluetta lähellä olevia äärioikeistoryhmiä.

Tapahtuman marssijat hyökkäsivät vastamielenosoittajan kimppuun sen jälkeen, kun hän tuli kävelemään äärioikeiston marssin viereen banderollin kanssa.

Pride-tapahtumien aikatauluja ei seurata

Sinimustan liikkeen Tapio Rantanen kertoo, ettei liikkeellä ollut tietoa, että toimintapäivä ja Pride ovat Haminassa samana päivänä.

Sinimustan liikkeen Kaakkois-Suomen piirin toimintapäivästä Haminassa julkaistiin ilmoitus puolueen kotisivuilla toukokuun viimeisellä viikolla.

Hamina Priden ajankohta lyötiin lukkoon tämän vuoden alussa.

– Puolueemme keskittyy paluumuuton ja muiden meille tärkeiden poliittisten ratkaisujen edistämiseen Pride-tapahtumien aikataulujen seuraamisen sijaan, Rantanen kertoo.

Hamina Priden puheenjohtaja Wilma Heino kertoi aiemmin Ylelle, että yhdistyksen tiedossa on Sinimustan liikkeen kokoontuminen kaupungissa.

Heino toivoo, että Sinimusta liike voi tahollaan pitää mukavan kesäpäivän ilman, että se häiritsee tarkoituksella muita.

Tällä viikolla Hamina Pride -yhdistys maalasi piiloon Pride-tapahtumaa varten tehdyn One Love -graffitin kaupungin keskustassa, koska teoksen päälle oli piirretty hakaristejä. Hakaristien tekijästä ei ole tietoa.

Graffitin töhrimisestä uutisoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.

Poliisi tietää

Kaakkois-Suomen poliisin ylikomisario Jukka Tylli kertoo, että poliisi on varautunut siihen, että Sinimustan liikkeen ja Hamina Priden tilaisuudet ovat yhtä aikaa Haminassa lauantaina.

– Omien tiedonhankintakeinojen kautta olemme saaneet asian selville jo ennen kuin Hamina Pridesta oltiin poliisiin yhteydessä, Tylli sanoo.