Juttu tiivistettynä
Haminassa järjestetään tulevana lauantaina samanaikaisesti Hamina Pride -tapahtuma ja äärioikeistolaisen Sinimustan liikkeen Kaakkois-Suomen piirin toimintapäivä.
Sinimustat kutsuu itseään kansallismieliseksi puolueeksi, joka ei asetu perinteiselle oikeisto–vasemmisto-akselille. Käytännössä puolue kuitenkin edustaa äärioikeistoa.
Sinimusta liike järjesti toukokuussa Tampereella Valkoinen vappu -marssin. Siihen osallistui puoluetta lähellä olevia äärioikeistoryhmiä.
Tapahtuman marssijat hyökkäsivät vastamielenosoittajan kimppuun sen jälkeen, kun hän tuli kävelemään äärioikeiston marssin viereen banderollin kanssa.
Poliisille kerrottu
Hamina Priden puheenjohtaja Wilma Heino kertoo, että yhdistyksen tiedossa on Sinimustan liikkeen kokoontuminen kaupungissa. Heino kertoo, että asiasta on informoitu myös poliisia.
Sinimustan liikkeen Kaakkois-Suomen piirin toimintapäivästä Haminassa julkaistiin ilmoitus puolueen kotisivuilla toukokuun viimeisellä viikolla.
Hamina Priden ajankohta lyötiin lukkoon tämän vuoden alussa.
– Vaikeaahan tätä on sattumana pitää. Toivon, että he voivat tahollaan pitää mukavan kesäpäivän ilman, että heillä on tarkoitus häiritä muita, Heino sanoo.
Yle ei ole tavoittanut Sinimustan liikkeen edustajia kommentoimaan tapahtumien samanaikaisuutta.
Tämä ohjelmista tiedetään
Sinimustan liikkeen toimintapäivän ohjelma alkaa lauantaina kello 10. Ensimmäisenä ohjelmanumerona on urheilua. Ilmoituksessa viitataan, että urheilulajina olisi kamppailua.
Tämän jälkeen suunnitelmissa on museokierros. Loppupäivän ohjelma on vapaamuotoista.
– Lopuksi grillailua ja hengailua, ilmoituksessa todetaan.
Verkkosivuilla esillä olevassa tapahtumailmoituksessa ei kerrota tarkkaa tapahtumapaikkaa, vaan toimintapäivään on voinut ilmoittautua sähköpostilla.
Hamina Priden puistojuhla järjestetään Kesäpuistossa. Juhla alkaa lauantaina kello 12. Ohjelmassa on muun muassa musiikkia, runoesityksiä ja lavatanssit. Ohjelmaa on myös elokuvateatteri Kino Haminassa. Tapahtumiin on vapaa pääsy.