Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistuu Naton valtionpäämiesten seuraavaan kokoukseen, ulkoministeri Marco Rubio kertoí keskiviikkona.
– Luulen, että Naton ja Turkin kokous heinäkuussa on luultavasti tärkein kokous Naton historiassa, koska jotkin asiat on selvitettävä, Rubio sanoi Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnalle.
– Olemme edelleen Natossa, mutta Nato tarvitsee merkittäviä muutoksia.
Rubio ei tarkentanut, mitä asioita on selvennettävä tai mitä muutoksia Yhdysvallat Natoon haluaa.
Trump on toistuvasti vaatinut Eurooppaa ottamaan suuremman vastuun omasta puolustuksestaan ja ilmoittanut vähentävänsä Nato-sotilaiden määrää Euroopassa. Hän on ollut pettynyt Euroopan panokseen Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyssodassa Irania vastaan.
Viime kesän Nato-huippukokouksessa Trump otti kunnian siitä, että Nato-maat sopivat puolustusmenojen nostosta viiteen prosenttiin.
Naton huippukokous järjestetään Turkin pääkaupungissa Ankarassa 7.–8. heinäkuuta 2026.
Lähde: Reuters