Juttu tiivistettynä
Suosituimman puolueen SDP:n kannatus on heikentynyt kolmatta kuukautta peräkkäin Ylen uudessa kannatusmittauksessa. Samalla toiseksi suosituin kokoomus on vahvistunut.
SDP:tä äänestäisi mittauksen mukaan tasan 23 prosenttia vastaajista, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Laskua edelliseen mittaukseen on 0,7 prosenttiyksikköä.
– SDP:n kannatushan on ollut epätavallisen korkealla. Oli oikeastaan ajan kysymys, milloin se laskee siitä jonkin verran. Edelleen SDP:n tilanne on erittäin hyvä, toteaa Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja.
Pääministeripuolue kokoomuksen kannatus on kohentunut 0,7 prosenttiyksikköä ja puoluetta äänestäisi nyt 18,3 prosenttia vastanneista.
Demareiden ja kokoomuksen kannatusvälimatka on edelleen tuntuva 4,7 prosenttiyksikköä, mutta se oli edellisessä mittauksessa yli kuusi prosenttiyksikköä.
Perussuomalaiset ja keskusta kamppailevat rinta rinnan
Melko kaukana kärkikaksikon takana sekä keskustan että perussuomalaisten kannatus on säilynyt 14 prosentin tuntumassa.
Molempien kannatuskehitys on uudessa mittauksessa prosenttiyksikön kymmenyksen miinuksella. Keskusta on säilyttänyt mittauksessa asemansa kolmanneksi suosituimpana puolueena.
– Taistelu on tasaista. Tietysti keskustan kannatus on tällä hetkellä korkeampi kuin se oli edellisissä eduskuntavaaleissa. Perussuomalaisilla se on huomattavasti alempi, Taloustutkimuksen Tuomo Turja huomauttaa.
Vihreät vaipuu uudelleen
Viidenneksi suosituin puolue on opposition vasemmistoliitto, joka on parantanut vähän kannatustaan. Noteeraus on tällä kertaa 11,2 prosenttia.
Vihreille Ylen uusi mittaus on sen sijaan pettymys. Kuukausia jatkunut hivuttautuminen ylöspäin katkeaa. Vihreät on menettänyt 0,8 prosenttiyksikköä kannatuksestaan, joka on nyt 8,3 prosenttia.
– Vasemmistoliitto saa vihreiltä äänestäjiä, mutta vihreät menettää kannatusta jonkin verran myös kokoomukselle, kyselyn tausta-aineistoihin perehtynyt tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo.
Näin kannatusmittaus tehtiin
Taloustutkimus haastatteli 2 244 ihmistä. Puoluekantansa kertoi 1 678 henkilöä (74,8 %).
Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.
Haastattelut tehtiin tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina ja nettipaneelissa 11.05.2026–01.06.2026
Haastattelujen kohderyhmänä oli Suomen yli 18-vuotias väestö, pois lukien Ahvenanmaa.
Virhemarginaali on suurimmillaan 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutkimuksen aineistoon voi tutustua täällä.
RKP paransi juoksuaan ohi KD:n
Pienimmissä puolueissa mittaus näyttää suurehkoja muutoksia. RKP parantanut kannatustaan 0,7 prosenttiyksikköä.
Kristillisdemokraatit on menettänyt lähes yhtä suuren osuuden kannattajistaan ja putoaa nyt RKP:n taakse 3,4 prosentin osuudella.
Liike Nyt saa mittauksessa 1,7 prosentin kannatuksen.