Juttu tiivistettynä
WASHINGTON Tietenkään Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei koskaan aikonutkaan viettää 80-vuotispäiväänsä millään tavoin perinteisin menoin.
Vuosi sitten hän järjesti syntymäpäivänään Washingtonissa sotilasparaatin, mutta se lässähti pahoin, koska amerikkalaiset eivät ole koskaan olleet paraativäkeä.
Mutta valtavat urheiluspektaakkelit, ne amerikkalaiset kyllä osaavat.
Joten idean tasolla käy järkeen, että Trump pohti modernin ajan gladiaattoritaisteluiden olevan paljon sopivampi sirkushuvi hänen juhlapäivälleen.
Hän ottaa silti riskin, että tämä spektaakkeli näyttää lopulta pahalta.
Trump ei ole kovin innoissaan, että hän täyttää jo 80 vuotta. Se kielii vanhuudesta.
Hänen edeltäjänsä Joe Biden oli vielä vanhempi, mutta kahden vuoden päästä Trumpin on määrä ottaa itsellensä haltuun ennätys maan historian vanhimpana presidenttinä.
Trumpin ikä on alkanut näkyä hänen toisen presidenttikautensa edetessä, vaikka kyllä hän yhä jaksaa uhkua ja puhkua kovemmin kuin monet häntä nuoremmat.
Silti yhä useammin Trumpista on napattu kuvia torkahtaneena kesken tapaamisten, eikä hän pidä näistä kuvista.
Trumpin painajainen olisi, että hän saisi hiljalleen samanlaisen uneliaan ja heiveröisen vanhan miehen maineen kuin jollaisen Biden sai kautensa edetessä.
Vapaaottelu Valkoisen talon nurmella symbolisoi Trumpin mielessä tietenkin sitä, että häntä ikä ei vielä paina.
UFC:n suuri päivä Washingtonissa
1990-luvulla perustettu UFC-vapaaottelujärjestö on noussut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kamppailulajien suurimmaksi liigaksi.
UFC:n pääjohtaja Dana White on ollut pitkään Trumpin läheinen liittolainen ja brändännyt vapaaottelua määrätietoisesti oikeistolaiseksi urheilulajiksi.
Trump on aina ollut kova penkkiurheilija, mutta hänet otetaan nykyään stadioneilla usein penseästi vastaan yhtään liberaalimmeissa kaupungeissa.
Esimerkiksi viime viikolla Trump kävi katsomassa New Yorkissa koripalloliiga NBA:n finaalisarjan peliä, mutta vanhan kotikaupungin kotiyleisö buuasi rajusti kameroiden kuvatessa presidenttiä.
UFC:n yleisöltä Trump on saanut kuitenkin aina takuuvarmat raikuvat aplodit. White tiesi, että Trump innostuisi ideasta tuoda show suoraan Valkoiseen talon nurmelle.
Trumpin syntymäpäivän ohjelmassa on seitsemän miesten vapaaottelua.
Suomesta käsin show'ta on hankalaa seurata, sillä ensimmäinen ottelu alkaa Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kello kolme.
Itse otteluista odotetaan ihan todellisia kamppailuja, eikä pelkkää näytöstä, mutta raskaan sarjan mestaruusottelua ei Washingtonin helteessä olla kuitenkaan käymässä.
Trumpilla on syntymäpäivänään aitoja ilonaiheita.
Iranin sodan lopettavaa rauhansopimusta hän ei saanut syntymäpäivälahjaksi, mutta neuvottelut ovat viime päivinä kuitenkin aidosti edenneet.
Kansa tuntuu nyt uskovan, että Trump todella saa päätettyä sodan, josta harva oli ikinä innoissaan.
Bensan hinta pumpuilla on viimeisen kuukauden aikana laskenut, eikä myöskään Trumpin oma kansansuosio ole enää viime viikkoina laskenut lisää.
Trumpin kansansuosio on jumahtanut noin 38 prosenttiin, mikä ei ole hyvä lukema, mutta se antaa kuitenkin republikaaneille mahdollisuudet torjuntavoittoon välivaaleissa.
Trump näyttää eristäytyneeltä
UFC:lle erikoinen ottelupaikka on ainoastaan hyvää mainosta, mutta Trumpin oma pelisilmä näyttää pettäneen, kun hän ajatteli kansan innostuvan vapaaotteluista kutsuvieraille Valkoisen talon edustalla.
Trump on yleensä ollut poliittisten tempausten mestari. Viime vaalikampanjassaan hän muun muassa paistoi ranskalaisia McDonald'sissa ja kiipesi jäteauton kyytiin.
Trump tiesi, että tavan kansa vähintäänkin huvittuisi siitä, kuinka hyvin hän uskaltaa heittäytyä erilaisiin rooleihin.
Trumpin maine kansan miehenä on kuitenkin laskenut viime kuukausina, kun presidentti on viettänyt yhä suuremman osan ajastaan Valkoisen talon sisällä ja puhuu innostuneimmin monista eri rakennusprojekteistaan.
Trump ei ole jaksanut toistaiseksi kampanjoida ympäri maata välivaaleja varten, vaan yhä useammin hän kutsuu vain kamerat työhuoneeseensa sisälle, kun hänellä on jotain sanottavaa.
Myös syntymäpäivänään Trump kävelee työhuoneestaan vain muutaman kymmentä metriä takapihansa turnajaisiin, joihin hän on kutsunut juhlimaan noin 4 000 kutsuvierasta.
Vieraat ovat poliittisia liittolaisia, vaalikampanjoiden rahoittajia ja sotilaita. Reilun tuhannen paikalle pääsevien sotilaiden täytyi olla tarpeeksi hoikkia saadakseen kutsun katsomoon.
Trumpin näkökulmasta poliittisesti olisi ollut parempi valinta pyytää Whitea järjestämään ottelut tavallisella areenalla, jonne hän olisi tehnyt piipahduksen.
Trump on kuitenkin ainoastaan vitsaillut, että ehkä kansa ihastuu niin kovin vapaaotteluhäkkiin Valkoisen talon nurmella, että lopulta sitä ei tarvitsekaan purkaa syntymäpäivän jälkeen.
Häkki varmasti puretaan, mutta juhlat uhkaavat nousta silti symboliksi Trumpin eristäytymisestä Valkoisen talon porttien sisäpuolelle.
Korjattu 14.6. kello 10.29: Donald Trump kävi viime viikolla katsomassa koripalloliiga NBA:n peliä, ei NBL:n peliä.