Keskeytynyt Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallinen järjestetään uudelleen Washingtonissa 24. heinäkuuta, kertoo Valkoisen talon kirjeenvaihtajayhdistys (WHCA).
Kyseessä on toimittajien ja poliitikkojen yhteinen vuosittainen tilaisuus. Uusi tilaisuus on aikaisempaa pienimuotoisempi.
Alkuperäinen kirjeenvaihtajien illallinen keskeytyi huhtikuun lopulla, kun epäilty ampuja hyökkäsi turvatarkastuspisteen läpi ja ammuskeli illallissalin ulkopuolella.
Paikalla oli tuolloin esimerkiksi Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki. Reunamäen mukaan juhlasaliin oli pakkautunut 2500 ihmistä. Yksi heistä oli Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.
Epäiltyä syytetään muun muassa Trumpin salamurhayrityksestä.
Trump on kertonut osallistuvansa myös uuteen tilaisuuteen.
– Tilaisuus on kannanotto sille, että väkivallalla ei ole sijaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, ja että vapaata lehdistöä ei pelotella vaikenemaan, sanoo WHCA:n puheenjohtaja Weija Jiang.
Lähde: Reuters
Muokattu 2.6. kello 20.55: Täydennetty tiedolla, että Trump osallistuu tilaisuuteen.