Juttu tiivistettynä
Presidentti Donald Trump täyttää tänään sunnuntaina 80 vuotta. Yhdysvallat täyttää muutaman viikon päästä 250 vuotta.
Trumpin puheissa ja teoissa nämä kaksi asiaa näyttävät sekoittuvan yhä selkeämmin.
Hän on käynnistänyt pääkaupunki Washingtonissa sarjan jättiläismäisiä rakennushankkeita.
Kartta näyttää käynnissä tai suunnitteilla olevat rakennushankkeet sekä kohteita, joihin Trump on lisännyt nimensä tai kuvansa:
Washingtonissa Trumpin kuva roikkuu useiden ministeriöiden ulkoseinissä.
Kuvat muistuttavat autoritääristen maiden tapaa esittää johtajansa kaikkialla. Demokratioissa tai Yhdysvaltain historiassa se on äärimmäisen harvinaista.
Yhdysvaltain oikeusministeriön riippumattomuutta suorasta poliittisesta ohjauksesta on perinteisesti pidetty Yhdysvalloissa tärkeänä.
Nyt oikeusministeriön seinällä roikkuu valtava Trumpin kuva.
Trumpin nimi lisättiin aiemmin myös pääkaupungin tärkeimmän kulttuurikeskuksen Kennedy Centerin nimeen. Kongressi on perustanut Kennedy Centerin murhatun presidentin John F. Kennedyn muistoksi.
Eilen lauantaina Trumpin nimeä alettiin poistaa rakennuksen seinästä oikeuden määräyksestä. Oikeus oli katsonut nimen muutoksen olevan laiton.
Jättiläismäiset rakennushankkeet
Trumpin näkyvin hanke Washingtonissa on valtavan uuden siiven rakentaminen Valkoisen talon kylkeen.
Trump haluaa presidentin virka-asuntoon suuren juhlasalin yli 1 000 hengen tilaisuuksia varten.
Video näyttää havainnekuvia Trumpin kaavailemasta juhlasalista:
Uuden rakennuksen alta purettiin täysin varoittamatta Valkoisen talon itäsiipi.
Juhlasali on suunnitelmien mukaan valtava, suurempi kuin Valkoisen talon päärakennus.
Alla olevasta kuvasta näet, miltä Valkoinen talo näytti ennen itäsiiven purkua ja miltä uusi rakennus näyttää suunnitelmissa:
Yhdysvallat on keskellä Lähi-idän kriisiä ja amerikkalaiset ovat hyvin kiukkuisia koko ajan nousevista hinnoista.
Presidentti Trump sen sijaan puhuu mieluummin rakennushankkeistaan.
Esimerkiksi lokakuun tapaamisessa Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa Trump keskittyi esittelemään juhlasalihankettaan:
Trumpin juhlasalihanke on kasvanut koko ajan. Ensin hän lupasi, että rakennus rahoitetaan kokonaan lahjoitusvaroin, mutta nyt hän on hakenut kongressista hankkeen ”turvajärjestelyille” miljardin dollarin rahoitusta.
Trumpin mukaan taloon onkin nyt tulossa muun muassa lukuisia maanalaisia kerroksia, sairaala ja katolle ”drooniasema”.
Maailman korkein riemukaari
Trumpin suurisuuntaisimpiin hankkeisiin kuuluu suuren riemukaaren rakentaminen Washingtoniin.
Pääkaupunki on liittovaltion aluetta. Siellä rakennusten korkeutta on rajoitettu tarkasti, etteivät pääkaupungin historialliset rakennukset jää pilvenpiirtäjien varjoon.
Riemukaari näyttäisi olevan selvästi lainvastaisen korkea.
Trump on kuitenkin miehittänyt valvonta- ja suunnittelulautakunnat omilla luottohenkilöillään.
Viime viikolla pääkaupungin suunnittelulautakunnan puheenjohtaja Will Scharf sanoi tulleensa ”syvällisen pohdiskelun” jälkeen siihen tulokseen, että riemukaari onkin lain mukainen.
Kun Trumpilta lokakuussa kysyttiin, ketä varten riemukaari on, hän vastasi:
– Minua. Siitä tulee kaunis.
Pakkomielle rakentamisesta
Donald Trump on tehnyt uransa kiinteistösijoittajana.
– Olen todella hyvä rakentaja. Rakentaminen on kaikkein suurin vahvuuteni, Trump totesi toimittajille toukokuussa esitellessään tanssisalityömaata.
Jo vuosia ennen poliittista uraansa hän teki itsestään yhtiöidensä suurimman tuotteen. Monet Trump-nimisistä rakennuksista ja hotelleista eivät itse asiassa olleet hänen omistamiaan, vaan hän lisensoi nimensä niiden omistajille.
Nyt Trump haluaa jäädä myös presidenttinä historiaan nimenomaan rakentajana. Esimerkiksi CNN:n mukaan hän uskoo, että juuri rakennukset ovat pysyvää perintöä: niitä ei välttämättä pureta, vaikka politiikka muuttuisi.
Viime viikkoina Trump on ylpeillyt erityisesti Washingtonin keskustassa sijaitsevan heijastavan altaan pohjavärin muuttamisesta siniseksi.
Altaan väri ei ole ainoa Trumpin henkilökohtaisesti valitsema asia.
Trump on täyttänyt presidentin virkahuoneen oman makunsa mukaan kultakoristeilla.
Alla näet virkahuoneen vuonna 2022 ja 2025:
Valtava patsashanke on edennyt hitaasti
Trump julkisti jo ensimmäisellä kaudellaan suunnitelman patsaspuistosta, johon on tarkoitus tulla 250 näköispatsasta Yhdysvaltain merkkihenkilöistä.
Patsaspuiston piti olla valmis jo Yhdysvaltain 250-vuotisjuhlissa heinäkuussa, mutta toistaiseksi yhtään patsasta ei ole julkistettu. Trump edistää hanketta kuitenkin edelleen.
Patsaspuiston on tarkoitus tulla Washingtoniin Potomacjoen rantaan alueelle, jossa on nykyisin pääkaupunkilaisten suosimia urheilupuistoja.
Trump esitteli alun perin hankkeen puhuessaan Mount Rushmoren kuuluisalla monumentilla, jossa neljän entisen presidentin kuvat on kaiverrettu vuoren seinään.
Vappuna Trump julkaisi omalla sosiaalisen median tilillään kuvan, jossa monumenttiin oli tekoälyllä lisätty viides presidentti – Trump itse.
Monumentti itsessään ei liity Washingtoniin suunniteltuun patsaspuistoon.
Tammikuussa eräs republikaaniedustaja teki kongressille aloitteen Trumpin kasvojen lisäämiseksi monumenttiin.
Trumpin kasvot passissa, kolikossa, setelissä…
Rakennukset eivät ole ainoa tapa, jolla luodaan Trumpin henkilökulttia.
Yhdysvaltain 250-vuotisjuhlan kunniaksi on tulossa erityisiä Yhdysvaltain passeja, joissa on Trumpin kuva.
Uusi superrikkaille tarkoitettu nopeutettu viisumiohjelma kulkee nimellä Trump Gold Card.
Valmisteilla on myös Trumpin kuvalla varustettu kultainen juhlakolikko.
Yhdysvaltojen kansallispuistojen vuosilippukortissa on yleensä ollut kauniita näkymiä kansallispuistoissa. Nyt siinä on Trumpin kuva.
Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi ja kuvatekstit esiin:
Lisäksi Yhdysvaltojen uudet sotalaivat nimetään Trump-luokan taistelulaivoiksi.
Suunnitelmissa on myös erityinen 250 dollarin seteli, johon olisi tulossa Trumpin kuva. Käytännössä laki kieltää elävän ihmisen kuvan laittamisen seteliin, joten on kyseenalaista, voiko hanke toteutua.
Yhdysvaltojen normaaleihin seteleihin on joka tapauksessa tulossa Trumpin allekirjoitus. Perinteen mukaisesti niissä on ollut valtiovarainministerin allekirjoitus.
Kaikissa näissä tapauksissa istuvan presidentin nimen tai kuvan käyttäminen on Yhdysvalloissa täysin poikkeuksellista.
Vapaapainia Valkoisen talon pihalla
Valkoisen talon pihanurmella järjestetään tänään sunnuntaina vapaaottelu, jota varten on rakennettu valtava areena.
Ottelu on viralliselta nimeltään UFC Freedom 250 ja se järjestetään Yhdysvaltain 250-vuotisjuhlan kunniaksi.
Silti se järjestetään nimenomaan Trumpin omana syntymäpäivänä.