Yhdysvallat aikoo nopeuttaa joukkojen vetämistä tukikohdista Euroopassa, saksalainen sanomalehti Welt am Sonntag kertoi lauantaina.

Lehden haastattelema nimetön lähde Yhdysvaltain puolustusministeriöstä sanoo, että Yhdysvallat esittää nopeutetun aikataulunsa Nato-liittolaisille kesäkuussa.

Yhdysvallat ilmoitti toukokuun alussa suunnitelmista vetää 5 000 sotilasta pois Saksasta 6–12 kuukauden kuluessa. Ilmoitus tuli, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli loukkaantunut Saksan liitto­kanslerin Friedrich Merzin arviosta, että Yhdys­vallat on joutunut Iranin nöyryyt­tämäksi rauhan­neuvotteluissa.

Saksassa on noin 35 000 aktiivista yhdysvaltalaista sotilasta. Se on enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

Welt am Sonntag ei kerro yksityiskohtia siitä, kuinka paljon nopeampaa Yhdysvaltain vetäytyminen olisi, tai mistä sijainneista joukot saattaisivat lähteä.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö ei ole vastannut uutistoimisto Reutersin kommenttipyyntöön.

Lähde: Reuters