RAMSTEIN-MIESENBACH Kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin helmi–maaliskuun taitteessa, Ramsteinin tukikohdan lähistöllä Saksassa alkoi pelko kasvaa.

Vauraassa Rheinland-Pfalzin osavaltiossa sijaitseva Ramstein on Yhdysvaltojen suurin sotilastukikohta ulkomailla.

Ramstein on sotilaiden ja materiaalin kauttakulkukeskus Lähi-itään. Yhdysvallat välittää sieltä ohjaussignaaleja Lähi-idässä toimiville drooneilleen.

Nyt lähialueen asukkaat pelkäävät joutuvansa Iranin ja tämän hengenheimolaisten kohteeksi.

– Ihmiset seuraavat uutisia aiempaa tarkemmin. Pelko vain lisääntyy, tyttärensä kanssa Ramstein-Miesenbachin keskustassa ostoksilla oleva Anna kuvailee. Saksalaiset eivät yleensä halua kertoa koko nimeään, kun he kommentoivat tukikohtaa.

Alueella asuu yli 50 000 Yhdysvaltojen kansalaista. On selvää, että heidän merkityksensä alueelle ei liity vain Saksan puolustamiseen vaan myös työpaikkoihin. Ilman amerikkalaisia talous romahtaisi.

Yhdysvaltojen läsnäoloa kiitellään juuri talouden vuoksi, monet selittävät. Yle ei tavannut Ramsteinissa tai läheisessä Kaiserslauternin kaupungissa kahden päivän aikana ketään, joka ei kannattaisi amerikkalaisten läsnäoloa.

Silti saksalaisten ja yhdysvaltalaisten välit eivät ole entisellään.

Sen jälkeen kun Donald Trumpista tuli presidentti, sotilaiden ja näiden perheiden varovaisuus on lisääntynyt, paikalliset kertovat. Amerikkalaiset vaikenevat työstään tukikohdassa tiukemmin kuin aikaisemmin.

Yli 20 vuotta Ramsteinissa asunut italialainen yrittäjä sanoo, että nyt ”ei ole aavistustakaan”, mitä tukikohdassa tapahtuu.

Tukikohta kuuluu Yhdysvalloille, vaikka se sijaitsee Saksan maaperällä. Se nauttii samantapaisesta erityisasemasta kuin suurlähetystöt maailmalla.

Kartalla näkyy iso läntti, johon satunnaisten kulkijoiden ei kannata eksyä:

Ramstein on Yhdysvalloille tärkeä

Yhdysvallat on kertonut aikovansa vetää Saksasta pois viisituhatta sotilasta vuoden kuluessa. Maassa on 35 000–40 000 amerikkalaissotilasta yhteensä 40 eri sotilaslaitoksessa. Näistä kymmenkunta on suuria tukikohtia, jotka sijaitsevat Etelä- ja Lounais-Saksassa.

Vielä ei tiedetä, mistä Yhdysvallat aikoo leikata, mutta Ramstein tuskin joutuu ensimmäisenä pölkylle. Ramsteinin merkitys on Yhdysvalloille yksinkertaisesti liian suuri.

Hyvä paha Yhdysvallat

”Tukikohtia voi pienentää”

Saksassa käydään paljon keskustelua yhdysvaltalaisjoukkojen roolista ennen kaikkea Ramsteinissa. Osa saksalaisista kysyy, missä määrin Saksa on tukikohdan kautta vastuussa Yhdysvaltojen toiminnasta maailmalla.

Vuosikymmenten ajan Yhdysvaltojen ja Saksan suhteeseen perehtynyt tunnettu journalisti Holger Stark sanoo suoraan, että Saksassa ei pitäisi olla näin paljon amerikkalaissotilaita.

Saksa on hänen mielestään Euroopan maiden joukossa anomalia, poikkeus, kun se yhä sallii kymmenien tuhansien ulkomaalaisten sotilaiden läsnäolon maassaan.

– Presidentti Trump on tehnyt selväksi, ettei hän näe kansainvälisiä suhteita ystävyyssuhteina vaan liiketoimina, joissa ratkaisevat omat edut. Turvallisuuden ulkoistaminen osittain Yhdysvalloille on täten asetettu kyseenalaiseksi, Stark sanoo Ylelle.

80 vuotta amerikkalaisjoukkoja

”Saksa on kuin USA:n lentotukialus”

Stark muistuttaa, että entinen Yhdysvaltojen Euroopan-joukkojen komentaja Ben Hodges on kutsunut Saksaa ”uppoamattomaksi lentotukialukseksi”. Niin erinomaiset logistiset yhteydet Saksa tarjoaa amerikkalaisille.

Ramsteinin kautta joukkoja on siirretty Lähi-itään, Afganistaniin, Irakiin ja nyt Iraniin.

Amerikkalaiset sotilaat tulevat takaisin tukikohtaan tarvitessaan sairaalahoitoa. Sieltä loukkaantuneet kuljetetaan vieressä sijaitsevaan Landstuhlin amerikkalaiseen sotilassairaalaan, joka on suurin laatuaan Yhdysvaltojen ulkopuolella. Uusi, nykyistä isompi on rakenteilla.

– Saksan hallitus voisi olla tässä asiassa nykyistä aktiivisempi ja muistuttaa amerikkalaisia siitä, että riippuvuus ei ole yksisuuntaista, Stark sanoo.

Jo Barack Obaman aikana selvisi, että Yhdysvaltojen strateginen painopiste siirtyy Euroopasta Kiinan haastamiseen.

– Olisi hyödyllistä kuvitella tilanne, jossa Saksassa ei olisi amerikkalaisia joukkoja. Se pakottaisi poliittiset päättäjät nopeampiin ja rohkeampiin ratkaisuihin.

Starkin mielestä Saksassa voisi olla pienempiä liittolaisjoukkojen osastoja ja yhteysupseereita, mutta ei suuria pysyviä ulkomaalaisia joukkoja.

Asiantuntijat laskevat, että Saksa voisi 8–10 vuoden kuluessa rakentaa itselleen riittävän puolustuksen.

– Maiden ei tarvitse edetä Euroopassa yksin. Olisi järkevää jakaa tehtäviä: jotkut maat keskittyisivät sukellusveneisiin, toiset panssareihin, kolmannet ilmapuolustukseen, neljännet ydinpelotteeseen, Stark sanoo.