Juttu tiivistettynä

ÉVIAN-LES BAINS Lähi-itä, Ukraina ja tekoäly.

Näistä teemoista keskustellaan johtavien teollisuusmaiden G7-huippukokouksessa, joka käynnistyy tänään maanantaina Ranskan Evianissa.

G7-maihin kuuluvat Ranska, Saksa, Italia, Britannia, Kanada, Japani ja Yhdysvallat. Lisäksi tapaamiseen on tänä vuonna kutsuttu Intia, Brasilia, Kenia, Etelä-Korea ja Egypti.

Kokouksen oli alunperin määrä alkaa eilen sunnuntaina, mutta sitä siirrettiin päivällä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin eilisten 80-vuotissyntymäpäivien vuoksi.

Kokous jatkuu keskiviikkoon saakka.

Jännittyneet asetelmat

G7-kokous alkaa tänä vuonna erityisen jännittyneissä tunnelmissa.

– Asetelma on tänä vuonna kuusi maata ja Yhdysvallat, sanoo Frédéric Munier.

Munier työskentelee geopolitiikan professorina Skema Business Schoolissa.

Hän viittaa Yhdysvaltojen ja muiden G7-maiden väliseen railoon, jota Trumpin repivä ulkopolitiikka on syventänyt.

– Ranska järjestää kokouksen, mutta kaikki tehdään Trumpin ehdoilla.

Tämä on Ranskan presidentti Emmanuel Macronin viimeinen G7-kokous ennen hänen presidenttikautensa päättymistä ensi vuoden keväällä.

– Macronin tehtävä on osoittaa, että G7:llä on edelleen merkitystä, Munier arvioi.

G7-kokouksissa ei tehdä päätöksiä, mutta niissä on tarkoitus etsiä yhteisiä linjoja ajankohtaisiin talouteen, turvallisuuteen ja globaaleihin teemoihin liittyen.

Videolla Frédéric Munier arvioi kokouksen asetelmia:

Iran ja Lähi-idän kriisi keskiössä

Iran ja Yhdysvallat pääsivät alustavaan sopuun rauhasta maanantain vastaisena yönä. Trump saapuu siis Evianiin tänään maanantaina eräänlaisena voittajana.

Lähi-itä onkin kokouksen keskeinen teema. Macron sanoi G7-johtajien keskustelevan maanantaina Hormuzinsalmen pysyvästä avaamisesta.

– Tavoitteena on tarkastella sopimuksen seurauksia, tukea Libanonia, avata Hormuzinsalmi pysyvästi uudelleen sekä solmia sopimus Iranin ydinohjelmasta ja ballistisista ohjuksista, Macron sanoi Instagram-videollaan.

Trump tapaa Evianissa tiistaina Egyptin, Arabiemiraattien ja Qatarin johtajat.

Euroopan maat ovat ilmoittaneet olevansa valmiita turvaamaan Hormuzinsalmea sen jälkeen, kun siellä on saavutettu rauha. Le Monde -lehden mukaan kokouksessa saatetaan keskustella Ranskan ja Britannian osallistumisesta Hormuzinsalmen miinanraivausoperaatioihin.

Trump ja Zelenskyi tapaavat jälleen

Myös Ukraina on yksi G7-kokouksen teemoista.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapaa G7-johtajia huomenna tiistaina. Evianissa on tarkoitus keskustella Ukrainan tukemisesta ja rauhanneuvotteluiden ehdoista.

EU on ottanut päävastuun Ukrainan tukemisessa, sillä Yhdysvallat on vähentänyt tukeaan merkittävästi.

Munier’n mukaan keskeinen kysymys on, onnistuvatko G7:n eurooppalaiset jäsenet lähentymään Trumpin kanssa Ukraina-kysymyksessä.

– Se vaikuttaa epätodennäköiseltä. Trump näyttää asettuneen Venäjän puolelle.

Kokouksessa pohditaan myös Kiinan taloudellisen ylivoiman hillitsemistä sekä tekoälyä ja lasten turvallisuutta somealustoilla. Paikalle on kutsuttu teknologiajättien johtajia, muun muassa OpenAI:sta, Metasta ja Mistral AI:sta.

Pysyykö eurooppalaisten tiukka linja?

Munier sanoo seuraavansa kiinnostuneena, miten eurooppalaiset johtajat asemoituvat suhteessa presidentti Trumpiin.

Trumpin toisen kauden alussa Euroopan strategia oli Trumpin imartelu. Maailman talousfoorumissa Davosissa tammikuussa ääni muuttui kellossa.

Presidentti Macron ja Kanadan pääministeri Mark Carney ottivat aiempaa tiukemman linjan, kun Trump uhkasi Grönlannin haltuun ottamisella ja tullikorotuksilla.

Myös Saksan liittokansleri Friedrich Merz puhuu aiempaa kriittisempään sävyyn Yhdysvalloista.

Viime viikolla julkaistu kyselytutkimus kertoo karua kieltä eurooppalaisten asenteista Yhdysvaltoja kohtaan. Sen mukaan enää joka kymmenes eurooppalainen pitää Yhdysvaltoja Euroopan liittolaisena. Luku on puolet pienempi kuin vuonna 2024.

Munier’n mukaan johtajien haasteena on pysyä vahvoina Trumpin edessä.

– Macron ei voi näyttää heikkouttaan viimeisessä G7-kokouksessaan.

Tänä vuonna G7:ssa uusi kasvo on Japanin pääministeri Sanae Takaichi, joka oli kautensa alussa hyvinkin lämpimissä väleissä Trumpin kanssa.

– Japani nousi takajaloilleen, kun Trump sanoi, että Kiina voisi ottaa Taiwanin haltuunsa, Munier sanoo.

Myös Italian pääministeri Giorgia Meloni on ollut hyvää pataa Trumpin kanssa, mutta välit viilenivät, kun Trump kritisoi paavia.

Trump on arvostellut Euroopan nykyisiä johtajia ja asettunut tukemaan Euroopan laitaoikeistopuolueita. Yhdysvaltojen puolustusministeri Pete Hegseth kritisoi Normandian maininnousun muistopäivänä Eurooppaa liian löysästä maahanmuuttopolitiikasta.

Italia on ainoa eurooppalainen G7-maa, jota hallitsee oikeistopopulistinen hallitus. Laitaoikeistopuolueet ovat kuitenkin vahvistuneet sekä Britanniassa, Ranskassa että Saksassa.

Evianissa Trump kohtaa heikentyneitä johtajia. Britannian pääministeri Keir Starmer kärvistelee erovaatimusten keskellä, Ranskan Macron poistuu pian näyttämöltä ja Saksan Merz on joutunut nielemään Yhdysvaltojen aikeet vetää amerikkalaisjoukkoja pois Saksasta.

– Trumpin silmissä Eurooppa on rappeutuva maanosa ja nämä ovat miehiä menneisyydestä, Frédéric Munier analysoi.

Massiiviset turvatoimet

Kolmipäiväisen kokouksen turvatoimet ovat harvinaisen tiukat.

Sveitsin rajalla sijaitsevaan vajaan 10 000 asukkaan Evianiin on jalkautettu 16 000 poliisia ja sotilasta. Kaupunki on rajattu turvallisuusvyöhykkeeksi, jonne muilla kuin asukkailla, kokousvierailla tai siellä työskentelevilla ei ole pääsyä.

Trump on aiheuttanut järjestäjille harmaita hiuksia jo etukäteen, sillä hän on ilmoittanut haluavansa golfata paikan päällä. Haasteena on, että lähin golfkenttä sijaitsee virallisen turvallisuusalueen ulkopuolella.

Myös Ranskan ja Sveitsin rajalla valvontaa on tiukennettu. Sveitsi lähettää 4 000 sotilasta turvaamaan rajaa ja Geneven lentokenttää, jonka kautta moni kokousvieras saapuu Evianiin. Alueen ilmatilaa valvotaan droonintorjuntajärjestelmillä.

Sveitsissä pelätään vuoden 2003 kaltaisia mellakoita, jolloin Evianin G8-kokous johti väkivaltaisuuksiin Genevessä. Genevessä järjestettiin eilen sunnuntaina kokousta vastustava mielenosoitus.