Juttu tiivistettynä

Kentuckyn osavaltion eilen pidettyyn esivaaliin kohdistui Yhdysvalloissa valtavasti kiinnostusta, sillä siitä tuli samalla mittari presidentti Donald Trumpin otteelle republikaanipuolueesta.

Ote on raudanluja.

Sen sai tuta Trumpin kenties näkyvimmäksi kriitikoksi puolueessa noussut Kentuckyn kongressiedustaja Thomas Massie.

Republikaanit valitsivat esivaalissa, kuka pääsee puolueen ehdokkaaksi marraskuun kongressivaaleissa. Massie se ei ole, sillä hän hävisi.

Massien päihitti Trumpin tukema vastaehdokas Ed Gallrein. Hän on entinen laivaston erikoisjoukkojen sotilas.

Gallrein sai taakseen paitsi Trumpin myös Israelin tukijat, sillä Massie on arvostellut Yhdysvaltain tukea Israelille.

Vaali-iltana tappionsa tunnustaessaan Massie syyttikin epäsuorasti Gallreinin olevan Israelin taskussa.

Massien ja Gallreinin vaalikamppailusta tuli tiukka – ja ennen kaikkea kallis. Vaalikampanjointiin upotettiin yhteensä yli 30 miljoonaa dollaria, enemmän kuin yksittäisissä edustajainhuoneen esivaalikampanjoissa Yhdysvalloissa koskaan aiemmin.

Varsin poikkeuksellisesti Trumpin hallinto marssitti Gallreinin tueksi puolustusministeri Pete Hegsethin vaalipäivän aattona. Hegseth tiiviisti pelin hengen sanoessaan, että Trump tarvitsee Washingtoniin ihmisiä, jotka auttavat häntä voittamaan.

Gallrein kiittikin vuolaasti omassa puheessaan merkittävintä tukijaansa, Valkoisen talon isäntää.

Massie Trumpille piikki lihassa

Vuodesta 2012 edustajainhuoneessa istunut Thomas Massie on toistuvasti rohjennut nousta vastustamaan Trumpia. Se on poikinut hänelle Trumpin retoriikassa liikanimen ”Yhdysvaltain historian huonoin ”republikaaninen” kongressiedustaja”.

Massie vastusti näkyvästi Trumpin ”big beautiful bill” -nimellä markkinoitua lakipakettia, joka kasvattaa Yhdysvaltain valtionvelkaa yli 3 000 miljardia. Hän on vastustanut myös Trumpin aloittamaa Iranin sotaa.

Valtakunnalliseen ja jopa kansainväliseen tietoisuuteen Massie nousi kuitenkin seksuaalirikoksista tuomitun Jeffrey Epsteinin takia.

Massie vaati demokraattikollegansa Ro Khannan kanssa oikeusministeriön Epstein-asiakirjoja julkistettavaksi, vaikka Trumpin hallinto vastusti tätä.

Taisto tuotti lopulta tulosta viime marraskuussa, kun kongressi hyväksyi lähes yksimielisesti Massien ja Khannan lakialoitteen asiakirjojen julkaisemisesta.

Myrskyvaroitus muille

Massien vaalitappio on samalla myrskyvaroitus myös muille republikaaneille, jotka harkitsevat asettumista julkisesti Trumpin kanssa poikkiteloin.

Nykyrepublikaanipuolueessa se on äärimmäisen harvinaista ja poliittisen tulevaisuuden kannalta riskialtista.

Massien kohtalon koki jo viikkoa aiemmin Louisianan republikaanisenaattori Bill Cassidy. Hän oli tukenut Trumpin virkarikossyytteitä vuonna 2021.

Trump ei ole myöskään peitellyt halujaan puhdistaa puolue kriitikoistaan. Seuraavaksi tulilinjalla näyttää olevan Coloradon kongressiedustaja Lauren Boebert.

Truth Social -somekanavallaan Trump huhuili jo viikonloppuna mahdollisia henkilöitä haastamaan Boebert.

Trump on haukkunut Boebertiä tyhmäksi ja heikkomieliseksi. Boebert oli keskeisenä republikaanina tukemassa Massien ja Khannan hanketta julkistaa Epstein-asiakirjat.