Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistuu Ranskassa kesäkuussa järjestettävään G7-maiden huippukokoukseen. Asiasta kertoo Valkoinen talon edustaja.
Trumpin osallistumista ei ole aiemmin vahvistettu hänen hallinnostaan.
Ranska ilmoitti tammikuussa siirtävänsä huippukokousta. Korkea-arvoinen yhdysvaltalainen virkamies sanoi tuolloin uutistoimisto AFP:lle, että syytä olivat nimenomaan Trumpin aikataulut.
– Kumppanimme uskoivat, että presidentti Trumpin osallistuminen G7-huippukokoukseen on välttämätöntä, yhdysvaltalaisvirkamies sanoi.
G7-maiden kokous oli alunperin määrä järjestää 14.–16. kesäkuuta. Huippukokous päätettiin kuitenkin järjestää 15.–17. kesäkuuta Evianissa.
Trump täyttää 14. kesäkuuta 80 vuotta, ja hän on ilmoittanut järjestävänsä vapaaottelujärjestö UFC:n ottelutapahtuman Valkoisen talon tiluksilla syntymäpäivänään.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanslia sanoi alkuvuodesta, että kokouksen päivämäärien muutos oli ryhmän kumppanien kanssa käytyjen neuvottelujen tulos.
G7-maita ovat Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Britannia ja Yhdysvallat.
Lähde: AFP