Porin perussuomalaisten valtuutetut haluavat edistää kaupunkilaisten liikkumista ”kettuilevilla” kylteillä.
Ryhmän tekemän valtuustoaloitteen mukaan kylttejä voitaisiin sijoittaa kokeiluluontoisessa kampanjassa esimerkiksi Yyterin tai Kirjurinluodon ulkoilualueille.
Perussuomalaiset uskovat, että ”porilaisella otteella” toteutetut humoristiset ja hyväntahtoiset kyltit kannustaisivat lisäämään liikkumista kaupungissa, jossa huomattava osa asukkaista on ylipainoisia.
Perussuomalaisten kirjailemissa esimerkeissä liikkuvia innostettaisiin lisäaskeliin muun muassa seuraavilla lauseilla: ”Ai meinasit jo lopettaa?”, ”Ei tää lenkki sua tapa”, ”Kato ny, sähän liikut” ja ”Kyllä porilainen vielä yhden mäen vetää”.
”Tarkoitus ei loukata”
Valtuustoryhmä esittää, että kokeilu kestäisi kolme kuukautta ja siihen kuuluisi 20 kylttiä. Kampanjan vaikutuksia seurattaisiin keräämällä asukkaiden palautetta sekä tarkkailemalla sosiaalisen median näkyvyyttä ja sitä, onko liikunta-alueiden käyttöaste kasvanut.
Valtuutetut kirjaavat ehdotuksensa hyviksi puoliksi liikuntaan innostamisen lisäksi yhteisöllisyyden kasvamisen ja kaupungin julkikuvan paranemisen.
– Kampanja toteutettaisiin hyvän maun rajoissa ja hyväntahtoisella sävyllä. Tarkoitus ei olisi loukata ketään, vaan luoda porilaiseen identiteettiin sopivaa yhteishenkeä ja kannustavaa huumoria, ryhmä linjaa.