PEKING Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti tapaamisensa Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa isännän imartelulla.

– On kunnia olla ystäväsi.

– Olet suuri johtaja.

– Kiinan ja Yhdysvaltain suhteesta tulee parempi kuin koskaan.

Presidentti Xi kuunteli vierastaan pieni hymynkare huulillaan, kun Trump kertoi vielä tuoneensa ”maailman parhaat” liikemiehet mukanaan vierailulle.

Xi puolestaan maalasi ensimmäisessä tapaamisessa tulevaisuudenkuvan, jossa jopa yhteenotto kahden supervallan välillä on mahdollinen.

Viestien erilaisuus alleviivaa sitä, kuinka lavea kuilu johtajien tulokulmissa on kumpaankin vaikuttavien kiistojen ratkaisemiseksi. Xi teki heti selväksi, mikä hänelle on tärkeintä keskellä maailman kuohuja.

Suljettujen ovien takana Xi antoi Trumpille suorastaan verhotun uhkauksen: Kiinan ja Yhdysvaltain suhde voi olla vakaa vain, jos Taiwanin kysymys hoidetaan hyvin.

– Jos ei, riskinä ovat yhteenotot ja jopa konfliktit. Ne saattavat maiden keskinäisen suhteen suureen vaaraan, Xi sanoi Trumpille Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan mukaan.

Taiwanissa ja Yhdysvaltain liittolaismaissa Itä-Aasiassa on kytenyt pelko siitä, että Xi käyttää Taiwania tapaamisessa vipuvartena. Vastapalveluksia Pekingistä olisi luvassa muissa asioissa vain, jos Trump liikahtaa Taiwanin kysymyksessä.

Nyt näin näyttää käyneen. Yhdysvaltain presidentin vastausta odotetaan.

Tutustuessaan Taivaan temppeliin neuvottelujen jälkeen Trump ei vastannut toimittajien kysymykseen, keskusteliko hän Xin kanssa Taiwanista.

Valkoinen talokaan ei heti antanut tiedotetta neuvotteluista.

Kiinan ärhäkkyys ei tule yllätyksenä Yhdysvalloille. Jos Trumpin neuvonantajat ovat hoitaneet työnsä, he ovat osanneet kyllä varautua Xin puheisiin.

Trump on ollut suhtautumisessaan Taiwaniin edeltäjiään hähmäisempi. Hän on jättänyt auki vastauksen kysymykseen, tulisiko Yhdysvallat Taiwanin tueksi sotilaallisesti, jos Kiina hyökkäisi Taiwaniin.

Joulukuussa Trumpin hallinto hyväksyi 11 miljardin dollarin arvoisen asepaketin Taiwanille, mutta toimituksia ei ole vielä aloitettu.

Asetoimitusten kohtalo kertoo viimeistään sen, pystyikö Kiina vaikuttamaan Trumpiin vai ei.

Ero kahden johtajan välillä ei voisi valtiovierailulla olla suurempi.

Trumpin ladellessa latteuksia Xi pohdiskeli tapaamisen julkisessa osuudessa ääneen poliittisen historian teoriaa, kuinka uuden suurvallan nousu uhkaa olemassa olevaa suurvaltaa ja johtaa usein sotaan.

Xi totesi kuitenkin, että yhteistyö ja kumppanuus hyödyttävät kumpaakin enemmän kuin kilpailu.

Piikki Trumpille oli myös toteamus, että kauppasodassa ei ole voittajia.

Kiinan virallinen tiedonanto suljettujen ovien takana käydyistä neuvotteluista ei juurikaan tarjoa konkretiaa kauppasuhteista tai muistakaan keskustelun aiheista.

Sen mukaan kahdenväliset suhteet on nyt asemoitu uudestaan, minkä pohjalta kaksi supervaltaa voivat edetä tulevina vuosina.

Xi ja Trump ovat valmiita edistämään asioita, joista he ovat yksimielisiä.

Valtiovierailun alku ei ainakaan anna paljon toiveita siitä, että kauppa- ja tullikiistoissa, vientirajoitusten purkamisessa ja Iranin konfliktin ratkaisemisessa Pekingissä otettaisiin merkittäviä askeleita.