Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat tänään torstaina aamulla Suomen aikaa.
Presidenttien tapaaminen kesti parisen tuntia. Viimeksi Yhdysvaltain presidenteistä Kiinassa vieraili juuri Trump ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuonna 2017.
Trumpin mukana Pekingiin matkusti ministereiden lisäksi 30:n suuren teknologiayhtiön johtajia, kuten Teslan Elon Musk ja Applen Tim Cook.
Trump saapui Pekingin päälentoasemalle eilen keskiviikkona.
Trump ja Xi Jinping kättelivät Kansankongressitalon edessä torstaina.
Trump toi mukanaan Kiinaan nimekkään valtuuskunnan.
Presidentit seurasivat näyttävää vastaanottoseremoniaa Kansankongressitalolla.
Vastaanottoseremoniaan otti osaa satoja sotilaita.
Kunniakomppanian jälkeen presidenttejä tervehtivät Yhdysvaltain ja Kiinan lippuja heiluttavat lapset.
Kiinalaispoika piteli Yhdysvaltojen ja Kiinan lippuja vastaanottoseremoniassa.
Kiinan ja Yhdysvaltojen valtuuskuntien tapaaminen alkamassa Kansankongressitalossa. Avaussanoissaan Xi korosti, että Yhdysvaltojen ja Kiinan tulisi olla kumppaneita eikä kilpailijoita.
Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä ovat hiertäneet suhtautuminen Taiwaniin ja kauppapolitiikka.
Tapaamisen jälkeen presidentit suuntasivat 1400-luvulla rakennettuun Taivaan temppeliin. Trump on toinen Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut temppelissä.