Juttu tiivistettynä

PEKING Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lähtenyt kotimatkalle Kiinasta. Kumpikin osapuoli spinnaa matkan voitoksi omalta kannaltaan.

Trump on koko poliittisen uransa aikana profiloinut itsensä mieheksi, joka on kova Kiinaa vastaan.

Hänen näkemyksensä mukaan Kiina on lypsänyt rahaa epäsuhtaisella viennillä Yhdysvaltoihin ja samalla rajoittanut yhdysvaltalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia Kiinassa.

Toisen kautensa aluksi Trump lupasi panna asian kuntoon ja aseena olivat korkeat rankaisutullit sekä korkean teknologian kuten sirujen vientirajoitukset.

Kun valtiovierailusta sovittiin APECin huippukokouksen yhteydessä Etelä-Koreassa marraskuussa, Trumpilla olivat vielä vahvemmat kortit käsissään.

Sen jälkeen korkein oikeus on todennut, että Trumpin valtuuksiin ei kuulunut oikeutta määrätä huippukorkeita tulleja.

Hyökkäys Iraniinkaan ei ole sujunut Trumpin kaavailemalla tavalla. Iskut nostavat öljyn hintaa ja yhdysvaltalaiset näkevät tämän kukkaroissaan.

Trumpin käsi on heikentynyt.

Xin rinnalla Trump näyttäytyi Pekingissä jopa vaisuna. Hän on puheissaan pysynyt suurin piirtein käsikirjoituksessa eikä ole päästänyt persoonansa valloilleen.

Kun samalla Xi puhui terävästi kasvokkain esimerkiksi Taiwanista kohtalonkysymyksenä myös Yhdysvaltain ja Kiinan suhteille, onkin Xi näyttäytynyt tämän vierailun alfauroksena, ei Trump.

Trumpin liehittely Xitä kohtaan on vain korostanut tätä asetelmaa. Xi puolestaan on pysynyt luonteelleen tyypillisesti varautuneempana.

Yhdysvalloissa näkyi ennen matkaa pääkirjoituksia, joissa valtiovierailulle lähtöä kyseenalaistettiin. Matkalla ei olisi juurikaan voitettavaa.

Jännittävä hetki ensimmäisessä tapaamisessa oli, kun Xi alkoi puhua antiikin kreikkalaisen historioitsijan Thukydideen teoriasta.

Sen mukaan nousevan suurvallan ilmaantuminen haastamaan olemassa olevaa suurvaltaa johtaa usein yhteenottoon, sotaan.

Rinnastus tietenkin tarkoittaa nyt sitä, että Kiina haastaa Yhdysvaltain hegemonia-asemaa maailmassa.

Xi kuitenkin uskoi, että Kiinan ja Yhdysvaltain suhde voi olla molempia hyödyttävä, win-win, eikä konfliktiin johtava.

Jo marraskuisessa tapaamisessa Etelä-Koreassa Xi sanoi Trumpille, että vahva Kiina ja Trumpin Make America Great Again -politiikka eivät ole ristiriidassa keskenään.

Nytkin hän teroitti tätä näkökulmaa Trumpille.

Tältäkin matkalta syntyy kauppoja, jotka Trumpin mukaan ovat fantastisia. Isot asiakysymykset kauppa- ja tullikiistoissa jäävät odottamaan ratkaisuja.

Öljy ei kulje Hormuzinsalmessa sen sujuvammin kuin kulki ennen valtiovierailua.

Kumpikin osapuoli suitsuttaa vierailun onnistumista. Tästä alkaa uusi aikakausi kahden maailman supervallan kesken. Tämä on sitä spinnausta.

Jälkikäteen Trumpin valtiovierailu voi näyttäytyä hetkenä, jolloin Xi sai nostettua Kiinan Yhdysvaltain rinnalle tasavertaisena suurvaltana. Silloin Kiina ei enää ole se, joka yrittää kiriä Yhdysvaltain rinnalle.

Se on jo siinä.