Hallitus on valmis kokoontumaan heti maanantaina hantaviruksen takia.
– Hallitus ottaa tämän erittäin vakavasti, pääministeri Petteri Orpo sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan pikavauhtia tartuntatautiasetuksen muutosta, jolla luokitellaan Andes-viruksen aiheuttama tauti yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.
– Muutoksella pystymme lisäämään viranomaisten valtuuksia tämän taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Muutos mahdollistaisi muun muassa sairastuneeksi epäiltyjen asettamisen karanteeniin ja antaisi heille oikeuden tartuntatautipäivärahaan.
– Tällä hetkellähän arvio on se, että pandemian riskiä pidetään pienenä, mutta me emme halua hallituksessa jättää mitään tässä arvailujen varaan, Orpo sanoo.
Perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi, että kaksi suomalaista matkustajaa on mahdollisesti altistunut hantavirukselle. Toistaiseksi he ovat olleet oireettomia.
Orpo puhui hantaviruksesta medialle lauantaina sen jälkeen, kun hän oli pitänyt puheen kokoomuksen puoluevaltuustolle.
Orpo piikitteli puheessaan SDP:tä
Kokoomuksen puoluevaltuusto on lauantaina koolla Helsingissä. Kokous alkoi pääministeri Petteri Orpo pitämällä ajankohtaiskatsauksella.
Puheensa alussa Orpo nosti esiin poliittisen ilmapiirin. Suomi on aina rakennettu Orpon mukaan yhteistyöllä.
– Poliittinen vastustaja ei ole vihollinen. Viholliskuvien maalaaminen ei kuulu suomalaiseen politiikkaan.
Tuoreimmassa Ylen puoluekannatuksessa kokoomuksen kannatus on hieman noussut kuukauden takaisesta ja useamman kuukauden lasku on pysähtynyt. Ero kärjessä jatkavaan SDP:hen on kuitenkin yhä iso.
Orpo nostaakin puheessaan esiin kannatuskyselyissä kokoomuksen edellä olevan SDP:n.
– Kolme vuotta SDP on pärjännyt sillä, että se on tuulensuojasta haukkunut hallituksen jokaisen uudistuksen ja jokaisen säästötoimen.
Vasemmistoliittoa Orpo kiittelee vaihtoehtojen esittämisestä, mutta samalla hän piikittelee SDP:n suuntaan.
– Olen tästä linjasta täysin eri mieltä, mutta arvostan sitä, että vasemmistoliitto uskaltaa sentään sanoa linjansa ääneen.
Suomen julkinen talous on edelleen hyvin vaikeassa tilanteessa, Orpo sanoo. Ensi vuonna pääministerin mukaan Suomi maksaa pelkästään valtion velan korkoja 4,1 miljardia euroa.
– Me olemme sitoutuneet velkajarruun. Kokoomus tulee viimeistään syksyllä esittelemään puolueen oman suunnitelman velkajarruehtojen täyttämiseksi.
Orpo esitteli puolueen tavoiteohjelmaa
Puheensa lopussa Orpo lukee otteita kokoomuksen tavoiteohjelman luonnoksesta, joka on laadittu tulevat eduskuntavaalit mielessä. Osa tavoiteohjelman ehdotuksista käsittelee koulua.
– Kielletään vuonna 2030 tupakan myyminen vuoden 2015 jälkeen syntyneille nuorille, Orpo lukee otteen ohjelmasta.
Tavoiteohjelman luonnoksen mukaan kokoomus haluaa kieltää kasvot peittävien asusteiden käytön kouluissa ja oppilaitoksissa.
– Lasten on saatava elää vapaina suomalaisessa yhteiskunnassa. Kasvot peittävät asusteet eivät kuulu kouluihin, Orpo sanoo puheen jälkeisessä mediatilaisuudessa.
Lisäksi tavoite on, että ikäluokasta 60–65 prosenttia kävisi lukion.
Kokoomuksen tavoiteohjelman luonnosta käsitellään kokoomuksen Jyväskylän puoluekokouksessa kesällä.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo piti ajankohtaiskatsauksen puoluevaltuuston kokouksessa. Voit katsoa sen kokonaisuudessaan alla olevalta videolta.