Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on saapunut Vatikaaniin keskustellakseen paavi Leon kanssa.

Tapaamisen tarkoituksena on lievittää jännitteitä Vatikaanin kanssa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkisesti moittinut paavia.

Trump sivalsi paavia vielä juuri ennen Rubion ja paavin sovittua tapaamispäivää. Trump esimerkiksi on väittänyt, että paavi Leon mukaan Iranilla saisi olla ydinase. Väitteellä ei ole perusteita.

Katolilaisuuteen erikoistunut tutkija Jyri Komulainen totesi huhtikuussa, että Trump on loukannut hyökkäyksellään katolisia ja arvioi, että Trump on lähtenyt taisteluun, jonka hän voi vain hävitä.

Paavi on aiemmin puhunut rauhan puolesta, kritisoinut sotaa Iranissa ja puolustanut siirtolaisten oikeuksia, joita Trumpin hallinnon katsotaan polkevan.

Lähde: AP