Juttu tiivistettynä
Tampereella vappupäivänä järjestettyyn Valkoinen Vappu -tapahtumaan osallistui kymmeniä henkilöitä, jotka olivat naamioituneita. Myös osa vastamielenosoittajista oli peittänyt kasvonsa.
Suomen laissa ei ole yleistä naamioitumiskieltoa mielenosoituksissa, sanoo rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta.
Tällä hetkellä naamioituminen on julkisella paikalla laitonta vain, jos siihen liittyy ilmeinen tarkoitus ryhtyä väkivaltaan tai vahingoittamaan omaisuutta.
– Nähdäkseni poliisilla olisi mahdollisuus kieltää naamiointi, jos se tietäisi, että mielenosoituksessa on riskiä väkivaltaan, Nuotio sanoo.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Mikko Masalin kertoo Ylelle, ettei hänen tiedossa ole, että osallistujia olisi pyydetty poistamaan naamioita.
Masalinin mukaan riski väkivaltaan arvioitiin tapauskohtaisesti.
– Poliisi oli varautunut normaalia enemmän, koska tiesimme, että paikalle voi tulla vastakkaista ajatusmaailmaa edustavia henkilöitä.
Joukko Sinimustan liikkeen marssijoita hyökkäsi nuoren naisen kimppuun Hämeenkadulla. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Hyökkääjät olivat kasvonsa peittäneitä ja mustiin pukeutuneita nuoria miehiä.
Äärioikeistolainen Active Club ilmoitti ennen tapahtumaa, että se osallistuu marssille. Active Clubin aktiivit pukeutuvat mustiin ja peittävät kasvonsa.
Hyökkäyksen kohteeksi joutui Tytti Hynninen. Epäilty pahoinpitely näkyy videolla.
Paikassa, jossa vastamielenosoittajan kimppuun käytiin, ei ollut poliiseja. Ylen havaintojen perusteella poliisi oli marssiletkan alku- ja loppupäässä.
– Tämä päätös on tehty sillä perusteella, missä olemme katsoneet olevan suurin riski. Olimme jo varautuneet normaalia enemmän. Jos olisimme olleet muissa kohdissa, olisimme tarvinneet enemmän resursseja.
Nuotion mukaan rikoslakia ei päästä soveltamaan, jos mielenosoituksessa tapahtuva väkivalta on spontaania.
– Meillä on aika erilainen sääntely kuin vaikka Ruotsissa, jossa naamioitumiskielto on oikeastaan lähtökohta.
Osa kansanedustajista vaatii muutosta
Tampereen vapun tapahtumien vuoksi ainakin kaksi kansanedustajaa, perussuomalaisten Rami Lehtinen ja keskustan Jouni Ovaska, ovat vaatineet täyttä naamioitumiskieltoa mielenosoituksiin.
Myös rikosoikeuden professori näkee, että lakia olisi syytä tarkastella uudelleen.
– Mielenosoituksissa ei ollut näin kärjekästä toimintaa, kun lakia parikymmentä vuotta sitten säädettiin. Nyt Suomessa on ollut mielenosoituksia, jotka ovat olleet avoimempia väkivallan suhteen.
Naamioituminen myös vaikeuttaa mahdollisten rikosten selvittämistä, Nuotio huomauttaa. Poliisi ei vielä maanantaina ollut tunnistanut pahoinpitelystä epäiltyjä henkilöitä.
Natsitervehdys mielenosoituksessa voi olla rikos
Useat Sinimustan liikkeen tapahtumaan ja marssiin osallistuneet tekivät avoimesti natsitervehdyksiä ja white power -käsimerkkejä.
Hakaristilippujen käyttäminen vastaavissa tapahtumissa on kuitenkin lainvoimaisesti kiellettyä.
Professori Kimmo Nuotion mukaan myös mielenosoitusmarssilla tehdyt natsitervehdykset voitaisiin nähdä kiihottamisena kansanryhmää vastaan, jos asiasta tehtäisiin rikosilmoitus ja se etenisi oikeuteen.
– Etenkin, jos osallistujat ovat järjestäytyneet organisaatioihin, joissa tällaista natsisymboliikkaa käytetään. Kyllä ihmiset tietävät natsitervehdyksiä tehdessään, minkälainen viesti sillä halutaan antaa.
Poliisipäällikön tiedossa ei ole, että natsitervehdyksistä ja white power -käsimerkeistä olisi tehty rikosilmoituksia.