Yhdysvallat tutkii mahdollisuutta vähentää joukkojaan Saksassa. Asiasta kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Truth Social -viestialustallaan.

Trumpin mukaan Yhdysvallat tekee asiassa päätöksen lähiaikoina. Saksalaismedian arvioiden mukaan Yhdysvallat on sijoittanut Saksaan lähemmäs 50 000 sotilasta.

Yhdysvaltain ja Saksan välit ovat rakoilleet viime aikoina. Saksan liittokansleri Friedrich Merz sanoi aiemmin tällä viikolla, että Iran nöyryyttää Yhdysvaltoja rauhanneuvotteluissa.

Trump puolestaan arvosteli tämän jälkeen Merziä, joka kuitenkin vakuutteli välien Trumpiin pysyneen hyvinä.

Trumpin hallinto on toistuvasti arvostellut Nato-liittolaisiaan siitä, etteivät nämä ole auttaneet Yhdysvaltoja sodassa Irania vastaan. Viime viikolla julkisuuteen levisi Pentagonin sisäinen sähköposti, jossa pohdittiin Espanjan erottamista Natosta.

Lähteet: AFP, Reuters