Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa Britanniaa ”isoilla tullimaksuilla”, jos Britannia ei luovu maassa voimassa olevasta digitaalisten palveluiden verostaan yhdysvaltalaisille sosiaalisen median yhtiöille, kertoo brittimedia.
Vuonna 2020 voimaan tullut digitaalisten palveluiden verotus vie kaksi prosenttia veroja useilta yhdysvaltalaisilta teknologiayrityksiltä. Verovelvollisia ovat yhtiöt, joiden maailmanlaajuiset tulot digitaalisissa palveluissa ovat yli 500 miljoonaa puntaa eli noin 575 miljoonaa euroa ja yli 25 miljoonaa puntaa (noin 28 miljoonaa euroa) brittiläisiltä käyttäjiltä.
– Jos he eivät luovu siitä verosta, laitamme luultavasti isot tullimaksut Britannialle, Trump sanoi toimittajille torstaina Valkoisessa talossa.
Kyseinen verotus on pitkään aiheuttanut jännitteitä Yhdysvaltojen ja Britannian välisissä suhteissa. Siihen ei kuitenkaan koskettu viime vuonna aikaan saadussa maiden välisessä kauppasopimuksessa.
Trumpin mukaan verotus kohdistuu ”maailman huippuyrityksiin”.
– Britannia teki sen, pari muutakin maata teki sen. He luulevat tekevänsä helppoa rahaa, siksi he kaikki ovat käyttäneet hyväkseen maatamme, Trump sanoi.
Hän ei kertonut tarkkaa tullimaksujen kokoa, mutta sanoi niiden nousevan yhtä suureksi tai suuremmaksi kuin brittien digitaalisen palveluiden verotus.
Trumpin aikeista kertovat muun muassa Telegraph ja The Guardian.
Lähde: Reuters