Europarlamentaarikko ja parlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) arvostelee Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon päivitystä liiallisesta luottamuksesta Yhdysvaltoihin.

Niinistön mukaan Suomen pitäisi selkeämmin tunnistaa Yhdysvaltain politiikan muuttunut luonne ja vahvistaa EU:n itsenäistä toimintakykyä.

Hallitus päivitti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon torstaina. Päivityksessä todetaan muun muassa, että ”Suomella ei ole mitään syytä epäillä sitä, että Yhdysvallat olisi vetäytymässä Natosta”.

– Politiikkaa ei pitäisi rakentaa uskon varaan, vaan todennäköisyyksien ja sellaisten asioiden varaan, missä vahvistetaan turvallisuuttamme todennäköisimmin, Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Niinistö olisi kaivannut selontekoon selkeämpää ilmaisua Yhdysvaltain politiikan arvaamattomuudesta.

– Suomen ensisijainen intressi on varmistaa Euroopan unionin ja Euroopan Nato-maiden kyky puolustaa itseään, vahvistaa yhteistyökykyä ja toimintakykyä. Se, mitä Yhdysvalloista liittolaisena saadaan, on siihen päälle plussaa, mutta sen varaan ei voi enää rakentaa, Niinistö sanoi.

”USA pyrkii hajottamaan Eurooppaa”

Niinistö kritisoi Yhdysvaltain nykyistä ulkopolitiikkaa, joka hänen mukaansa pyrkii tietoisesti vähentämään Euroopan yhtenäisyyttä.

– Trumpin hallinnon johtava ajatus, jos siellä nyt jotain linjaa on, on ollut se, että suurvallat luovat imperiumia ja Yhdysvaltojen imperiumi on ykkösimperiumi maailmalla, joka määrittelee eniten. Sitten on muita suurvaltoja, joilla on omia imperiumejaan, hän sanoo.

Niinistö piti erityisen huolestuttavana Yhdysvaltain tukea eurooppalaiselle äärioikeistolle.

– Tämä on aivan historiallinen käänne, että Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategia esimerkiksi tukee eurooppalaista äärioikeistoa. Heidän politiikkansa ei ole vain ennakoimatonta, vaan se on meille jopa vaarallista, Niinistö sanoi.

Niinistö korosti kuitenkin, että Yhdysvallat on edelleen rakenteellisesti Suomen liittolainen.

– Ensisijainen intressimme on tietenkin varmistaa, että rakenteellinen liittolaisuus säilyy. Pitäisi kuitenkin tunnistaa, että Yhdysvaltain poliittinen johto ja sen omat kansalliset strategiat eivät tue tätä liittolaisuutta. Ne ottavat siitä irtiottoa ja jopa rakentavat vastakkainasettelua Suomen ja Euroopan arvointressien ja turvallisuusintressien kanssa, Niinistö sanoi.

Hyökkäys Iraniin esimerkki arvaamattomuudesta

Turmpin päätös hyökätä Iraniin on Niinistön mielestä hyvä esimerkki Yhdysvaltain arvaamattomuudesta.

– Megaluokan virhe ja olen vakuuttunut, etteivät Yhdysvaltain kenraalit tätä suositelleet. Se kuvaa Yhdysvaltain johtamisjärjestelmän tietynlaista tempoilevuutta, että se ei nojaa enää asiantuntijatietoon.

Niinistön mukaan Trumpin hyökkäys Iraniin ja sen seurauksena tullut Hormuzinsalmen sulkeminen on hyödyttänyt merkittävästi Venäjää. Hänen mukaansa öljypakotteiden helpottaminen on tuonut Venäjälle noin yhdeksän miljardin euron ”lottovoiton”.

”Euroopan kultainen hetki” Orbánin jälkeen

Unkarin vallanvaihdos on Niinistön mukaan merkittävä käännekohta EU:n päätöksentekokyvylle. Viktor Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa 16 vuotta kestänyt valtakausi päättyi viime sunnuntaina vaalitappioon.

– Nyt on Euroopan kultainen hetki, jossa voimme tehdä isoja linjapäätöksiä. Euroopan unionin kyky puolustaa eurooppalaisten turvallisuutta paranee, Niinistö arvioi.

Niinistön mukaan EU:n pitäisi nyt vahvistaa päätöksentekokykyään esimerkiksi mahdollistamalla määräenemmistöpäätökset turvallisuuspolitiikassa.

– Meillä on historiallinen hetki EU:ssa ottaa johtajuutta myös omasta tulevaisuudestamme, kun Viktor Orbán poistuu kuvioista ja meillä on mahdollisuus yksimieliseen päätöksentekoon ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, Niinistö sanoi.

Niinistö kannattaa EU:n turvallisuusneuvoston perustamista, joka kykenisi määräenemmistöllä tekemään turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Hänen mukaansa Suomen tulisi aktiivisesti edistää tällaista kehitystä.