Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on herättänyt viime päivinä hämmennystä muun muassa julkaisemalla tekoälyllä tehdyn kuvan itsestään Jeesuksen kaltaisena hahmona.
Viimeaikaiset kohut tuskin silti horjuttavat Trumpin ydinkannattajien uskoa häneen.
Näin ajattelee Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén.
– Trumpin aiempi kommentti siitä, että hän voisi ampua jonkun keskellä Manhattania ilman vaikutusta kannatukseensa, pitää yhä paikkansa, Lindén sanoo.
Tutkija arvioi, että Trumpin uskolliset tukijat eivät käännä hevillä presidentille selkäänsä, oli sitten kyse arvokonservatiivisista kristityistä tai MAGA- eli Make America Great Again -liikkeestä. Edellisissä on kyse osin samoista kannattajista.
Lindénin mukaan loppujen lopuksi vain taloushuolilla voi olla merkittävä vaikutus Trumpin kannattajiin, mutta silloinkin kyse on ennen kaikkea liikkuvista äänestäjistä.
Trumpin arvostelija: Jeesus-kuvassa ”antikristuksen henkeä”
Trump julkaisi maanantaina Truth Social -somepalvelussa tekoälykuvan, jossa hän esiintyi Jeesuksen kaltaisena parantajana.
Kuva on herättänyt kritiikkiä.
Sitä on arvostellut X-viestissään muun muassa Trumpia aiemmin tukenut entinen edustajainhuoneen jäsen, republikaani Marjorie Taylor Greene:
Greenen mukaan kuva ei ollut vain jumalanpilkkaa, vaan siinä on ”antikristuksen henkeä”.
Uudessa testamentissa antikristuksen hengellä viitataan toimintaan, joka kieltää Jeesuksen ja vääristelee hänen opetuksiaan.
Myöhemmin presidentti poisti kuvan sometililtään.
Trump väittää, että kuva esitti häntä todellisuudessa lääkärinä:
Vaikka presidentin arvokonservatiiviset kristilliset tukijat voivat paheksua kuvaa, Lindén ei usko, että se suoraan vaikuttaa heidän suhtautumiseensa Trumpiin.
Tämä johtuu tutkijan mukaan siitä, että he ovat alusta asti hyväksyneet Trumpin hahmona, joka ei ole heidän kaltaisensa.
– Trump ei siis väitä elävänsä sellaisten arvojen mukaan, jotka hänen kristillisille kannattajilleen ovat pyhiä, vaan Trump on tehnyt heidän kanssaan diilin ajaa tietynlaista politiikkaa, Lindén selittää.
Tutkija sanoo, että samalla tavoin monet Trumpin ydinkannattajista eivät välitä tämän kritiikistä paavia kohtaan.
Trump suuttui sunnuntaina katolisen kirkon johtajalle, kun paavi oli rukouksessaan kehottanut maailman johtajia lopettamaan väkivallan.
Bensan hinnan nousu nakertaa kannatusta
Viime aikoina jotkut Trumpin näkyvät MAGA-liittolaiset sekä muut häntä tukeneet mediahenkilöt ovat kääntyneet presidentin arvostelijoiksi.
Kritiikki on kohdistunut ennen kaikkea Iranin sotaan.
Sota Lähi-idässä on ristiriidassa Trumpin vaalikampanjan lupausten kanssa.
Ydintukijoille tämä ei kuitenkaan ole samalla tavoin tärkeää kuin sodasta johtuva bensan hinnan nousu on. Lindénin mukaan se heijastuu nyt Trumpin kannatukseen.
– Osa Trumpin intohimoisista kannattajista on pettynyt siihen, että Trumpin valinta ei ole näkynyt myönteisesti lompakossa, Lindén sanoo.
Tutkijan mukaan polttoainekustannusten kallistuminen ja muut taloushuolet vaikuttavat kuitenkin ennen kaikkea liikkuviin äänestäjiin.
Tutkija: Ydintukijat eivät halua antaa propagandavoittoa
Trumpin kannatus on laskenut hänen toisen presidenttikautensa edetessä.
Lindén epäilee, saavatko mielipidemittaukset kiinni todellista tyytymättömyyttä Trumpin ydinkannattajien keskuudessa.
– He eivät halua antaa arvoliberaaleille propagandavoittoa myöntämällä tyytymättömyyttään julkisesti, hän arvioi.
Syvimmältään MAGA-liikkeen kestävyys selittyy sillä, että se on täysin riippuvainen Trumpista henkilönä.
– MAGA-liikkeellä voi jossain muodossa olla myös Trumpin jälkeinen tulevaisuus, mutta on täysin mahdotonta, että se kykenisi irrottautumaan Trumpista niin kauan kuin hän on mukana poliittisessa toiminnassa, Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista sanoo.