Kun Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance kertoi yli 20 tuntia kestäneiden korkean tason neuvotteluiden Iranin kanssa päättyneen tuloksettomina, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump istui UFC-vapaaottelun katsomossa Floridan Miamissa.

Asiasta kertovat muun muassa The New York Times (NYT) ja The Guardian. Presidentin seurana vapaaottelua oli katsomassa ulkoministeri Marco Rubio. Lisäksi presidentin ympärillä nähtiin esimerkiksi UFC-pomo ja Trumpin pitkäaikainen tukija Dana White, joitain hänen perheenjäseniään, Yhdysvaltain Intian-suurlähettiläs Sergio Gor, liittovaltion poliisin FBI:n entinen apulaisjohtaja Dan Bongino, podcast-tähti Joe Rogan ja jo uransa ehtoopuolella oleva rap-artisti Vanilla Ice.

Trump sai tapahtumapaikalla Kaseya centerissä raikuvat aplodit.

NYT:n mukaan Trump vaikutti olevan omissa maailmoissaan, vaikka useat ihmiset hänen ympärillään parveilivatkin. ”Suurimman osan ajasta herra Trump istui ja välinpitämättömänä katsoi, kun veri ja sylki lensivät toisiaan hakanneista tappelijoista”, lehti kirjoittaa.

Guardianin mukaan Trump ei näyttänyt siltä, että Lähi-idän tilanne olisi ollut hänen mielessään. Jossain vaiheessa iltaa ulkoministeri Rubio näytti Trumpille puhelimensa ruudulta jotain. Ei ole tiedossa, mistä asiasta oli kyse.

Iranin kanssa neuvotellutta Yhdysvaltojen delegaatiota johtanut varapresidentti Vance kertoi lehdistölle olleensa Trumpin kanssa yhteydessä useita kertoja neuvottelujen aikana.

Vancen mukaan neuvottelut sodan päättämiseksi kariutuivat siihen, että Iran kieltäytyi hyväksymästä Yhdysvaltojen vaatimusta, ettei maa kehitä ydinasetta. Iranin mukaan Yhdysvaltojen vaatimukset olivat kohtuuttomat.

Samaan aikaan Miamin illassa brasilialainen Paulo Costa voitti venäläisen Azamat Murzakanovin. Trump kätteli voittajaa.