Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki ja varapuheenjohtaja Martti Paldanius ovat pyytäneet eroa kokoomuksen puoluehallituksesta.

Kokoomus kertoi kahden jäsenen erosta tiedotteessaan perjantai-iltana. Ensimmäisenä asiasta uutisoi Iltalehti.

Puoluehallitus käsitteli tänään perjantaina kokouksessaan kokoomuksen nuorten liiton piirissä ilmennyttä jäsenrekisterin väärinkäyttöä.

Tapauksessa oli kyse siitä, että yksittäinen ihminen oli maksanut 191 jäsenmaksua kokoomusnuorten jäsenyhdistysten tileille.

Kokoomusnuorten edustajat kertovat eronneensa pahoitellakseen kokoomusnuorten jäsenrekisteriin kohdistuneita väärinkäytöksiä.

Tupamäki toimi varsinaisena jäsenenä kokoomuksen puoluehallituksessa ja Paldanius hänen varajäsenenään.

Kokoomuksen tiedotteen mukaan päätös erosta oli liiton tekemä, mutta tahtotila eroamiselle oli puoluehallituksessa yhteisesti jaettu.

Puoluesihteeri: Eroaminen oikea päätös

Puoluehallitus ja puoluejohto suhtautuvat tapahtuneeseen suurella vakavuudella, tiedotteessa kerrotaan.

– Tämänkaltainen kokoomuksen nuorten liitossa esiintynyt toiminta ja menettelytapa on väärin, ja tuomitsemme sen täysin. Mikään tapahtuneesta ei edusta kokoomuksen arvoja tai toimintatapojamme. Puoluehallituksesta eroaminen oli oikea päätös, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Maggie Keskinen.

Kokoomus teki poliisille tutkintapyynnön siitä, oliko joku luovuttanut puolueen henkilötietoja luvattomasti.

Helsingin poliisi katsoi esiselvityksen perusteella, että luovutetut tiedot ovat olleet maksuihin liittyviä viitetietoja eikä niiden luovuttaminen ole rikos.

Kokoomus kertoi helmikuussa ryhtyvänsä tarvittaviin toimiin, jotta jäsenmaksujen luvattomasta maksamisesta ei kerry hyötyä toiminnan taustalla olleille ihmisille tai yhdistyksille.

Puolue teki tapahtuneesta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle.

Puolue kertoo olleensa yhteydessä jokaiseen, jonka tiedot ovat mahdollisesti olleet väärinkäytösten kohteena.

Kokoomuksen nuorten liitto vastaa tapauksen muista mahdollisista jatkotoimista.