Näyttää siltä, että epäonninen hyökkäys Irania vastaan on ajanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin raivon partaalle.
En sano, että tämä seuraa tiettyä kaavaa, mutta missä on Trumpin kritiikki Venäjää kohtaan, kun EU:n Nato-maat saavat kuulla kunniansa?
Kritisoitavaa olisi.
Venäjä on muun muassa toimittanut Iranille satelliittikuvia Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten vastaisten iskujen tueksi sekä tarjonnut kyberapua iskujen tehostamiseksi, kertovat Ukrainan viranomaisiin ja turvallisuuslähteisiin nojaavat tiedot.
Lisäksi Venäjä on siirtänyt Ukrainassa hankkimaansa osaamista Iranille, erityisesti droonien käytössä ja ilmapuolustuksen kiertämisessä.
Yhdysvaltalais- ja eurooppalaislähteiden mukaan kyse ei ole yksittäisistä toimista, vaan laajemmasta yhteistyöstä, jossa maat koordinoivat toimintaansa Yhdysvaltoja vastaan.
Venäjä ei siis ole sivustakatsoja, vaan epäsuora osapuoli konfliktissa.
Silti Yhdysvaltojen paine kohdistuu toisaalle.
Venäjä on saanut vapautuksia öljypakotteista samalla, kun Trump uhkaa vetää joukkoja Euroopasta ja nostaa Grönlannin taas kiistanaiheeksi.
Trumpin mielestä Nato-maiden olisi pitänyt tulla avuksi, kun Iran käytännössä sulki Hormuzinsalmen.
Vaikka Espanja rajoitti ilmatilaansa Yhdysvaltojen sotakalustolle, olivat Yhdysvaltojen eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat tukikohdat tärkeitä Yhdysvaltojen operaatiolle.
Venäjän pakotevapautusten on määrä päättyä 11. huhtikuuta, ellei niitä jatketa.
Vielä päätöstä vapautusten jatkamisesta ei ole tehty.
Hyödyttänyt Venäjää, ei öljymarkkinoita
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vaatii, ettei pakotevapautuksia jatketa, koska ne auttavat Venäjää rahoittamaan hyökkäyssotaansa.
Trumpin mukaan Venäjän öljyä tarvitaan energiamarkkinoiden vakauttamiseksi. Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjän öljy ei ole ratkaisevasti vaikuttanut öljyn maailmanmarkkinahintoihin.
Jos Yhdysvallat jatkaa vapautuksia Venäjän öljynviennille, auttaa se Venäjää enemmän kuin maailman öljymarkkinoita.
Yhdysvallat olisi siinä tapauksessa valmis katsomaan Venäjän toimia läpi sormien tilanteessa, jossa se antaa konkreettista apua Yhdysvaltojen viholliselle.
Presidentti Trump kehui aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltain sotatoimia Iranissa.