Naton pääsihteeri Mark Rutte vakuuttaa, että sotilasliitto Nato on voimissaan.

– Monissa paikoissa kirjoitetaan jo luonnoksia Naton kuolinilmoituksesta, mutta emme ole toinen jalka haudassa, Rutte lausui torstaina pitämässään puheessaan Ronald Reagan -keskuksessa Washingtonissa.

Sen sijaan Nato tarvitsee pääsihteerin mukaan suurta muutosta. Se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että Eurooppa ottaa suuremman roolin.

Rutten mukaan Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisten kumppanien suhteen tulee muuttua tasapainoiseksi liittolaisuudeksi.

– Tulevaisuuden Nato ei ole liitto, jossa liittolaiset ovat epäterveen riippuvaisia Yhdysvalloista, Rutte sanoi.

Rutten mukaan siksi Nato-maiden tulee nostaa puolustusmenonsa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Rutte kehui Trumpin johtajuutta

Rutte hehkutti presidentti Donald Trumpin ”rohkeaa johtajuutta ja näkemystä” Naton kehittämisessä.

Hän myönsi, että jotkut liittolaiset olivat hieman hitaita vastatessaan Yhdysvaltojen avunpyyntöön, kun maa hyökkäsi Iraniin.

– Oikeudenmukaisuuden nimissä he olivat myös hieman yllättyneitä, Rutte sanoi.

Trump päätti olla tiedottamatta Nato-liittolaisia etukäteen iskuista Iraniin.

Rutten mukaan myöhemmin eurooppalaiset Nato-kumppanit ovat kuitenkin tukeneet valtavasti Yhdysvaltoja Iranin sodassa muun muassa logistisesti.

– Lähes poikkeuksetta liittolaiset tekevät kaiken, mitä Yhdysvallat pyytää. He ovat kuulleet presidentti Trumpin pyynnöt ja vastaavat niihin, Rutte vakuutti.

Rutte ei sulje pois apua Hormuzinsalmessa

Rutte ei myöskään sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että liittolaiset voisivat ottaa osaa sotilasoperaatioon Hormuzinsalmessa Persianlahdella.

Hänen mukaansa Nato voi ottaa osaa operaatioon, jos se pystyy siihen.

– Jos Nato voi auttaa, niin ei tietenkään ole mitään syytä olla olematta avulias, Rutte muotoili.

Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin nimettömiin diplomaattilähteisiin vedoten, että Trump haluaa lähipäivinä Natolta konkreettisia esityksiä siitä, miten liittolaiset aikovat auttaa Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen meriliikenteen turvaamisessa.

Trump ja Rutte tapasivat viime yönä

Naton pääsihteeri esiintyi sen jälkeen, kun hän oli kohdannut edellisen päivänä Trumpin Washingtonissa.

Rutte kuvaili aiemmin keskiviikon ja torstain välisenä yönä käymiä keskustelujaan Trumpin kanssa ”suoriksi ja avoimiksi”.

Rutten mukaan Trump on ”selvästi pettynyt” moniin Nato-maihin, koska nämä eivät ole tukeneet Yhdysvaltojen sotaa Irania vastaan.

Myös Trumpin vaatimus Grönlannin saamiseksi osaksi Yhdysvaltoja hiertää Nato-kumppaneita.

– Muistatteko Grönlannin, sen ison, huonosti johdetun jääpalan, Trump kirjoitti someviestissään heti Rutten tapaamisen jälkeen.

Maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa Trump muistutti, että erimielisyydet Naton suhteen alkoivat Grönlannista. Hän myös haukkui Natoa pelkäksi paperitiikeriksi.