Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi lykkäävänsä iskusuunnitelmia Iraniin viime hetkellä. Tässä uutisjutussa kerrotaan lyhyesti koostettuna, mitä keskiviikon vastaisena yönä tapahtui.
Kahden viikon tulitauko
Yhdysvaltain presidentti Trump ilmoitti noin puoli kahden aikaan yöllä, että hän on suostunut Pakistanin pääministerin ehdotukseen Iraniin kaavailtujen iskujen lykkäämisestä. Trump oli aiemmin uhannut Iranin ”sivilisaation kuolevan tänä yönä” iskuissa, joiden alkamisajaksi hän oli ilmoittanut kello kolmen.
Trump sanoi lykkäävänsä iskuja, kunhan Iran avaa Hormuzinsalmen ”täysin, välittömästi ja turvallisesti”. Trumpin mukaan kaksi viikkoa kestävä tulitauko on molemminpuolinen.
Iranin ulkoministeri vahvisti hetkeä myöhemmin, että Iran suostuu Hormuzinsalmen avaamiseen ja tulitaukoon.
Iranin kymmenkohtainen ehdotus
Trump sanoi aselepoilmoituksessaan, että Yhdysvallat vastaanotti aiemmin Iranilta kymmenkohtaisen ehdotuksen, jonka pohjalta neuvotellaan rauhasta aselevon aikana.
Iranin mukaan esitys sisältää muun muassa hallitun liikkumisen Hormuzinsalmella Iranin asevoimien johtamana, Yhdysvaltain vetäytymisen kaikista Lähi-idän tukikohdista sekä kaikkien Iraniin kohdistettujen talouspakotteiden poistamisen.
Esityksessä vaaditaan Iranin mukaan myös sitä, että Yhdysvallat hyväksyy uraanin rikastamisen Iranissa.
Perjantaina neuvottelut Pakistanissa
Trumpille iskusuunnitelmien lykkäystä ehdottanut Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif kuvaili, että uutinen aselevosta oli lämpimästi tervetullut.
Sharif kutsui osapuolet jatkamaan neuvotteluja Pakistanin pääkaupunkiin Islamabadiin perjantaina.
CNN:lle puhuneiden yhdysvaltalaisten viranomaislähteiden mukaan Yhdysvallat valmistautuu lähipäivinä käymään neuvotteluja mahdollisesti kasvotusten. Yhdysvaltojen ja Iranin edustajien neuvottelut viime viikkoina ovat olleet epäsuoria.
Netanjahun mukaan sopimus ei koske Libanonia
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanslia kertoo, että Israel tukee Trumpin päätöstä keskeyttää iskut Irania vastaan kahdeksi viikoksi.
Kanslian mukaan aselepo ei kuitenkaan koske Libanonia, toisin kuin sopimuksen välittäjänä toiminut Pakistan aiemmin väitti. Israel on sodan aikana iskenyt Iranin tukemaa Hizbollah-äärijärjestöä vastaan Libanonissa.
Valkoinen talo kertoi aiemmin Israelin liittyvän aselepoon. Israelin omaa vastausta jouduttiin kuitenkin odottaa keskiviikkoaamuun asti.
Lähteet: Reuters, AP