Yhdysvallat on siirtynyt Iranin konfliktissa ”sotarikosten areenalle” pommittamalla siviilikohteita, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta. Hänen mukaansa presidentti Donald Trump pyrkii retoriikallaan oikeuttamaan toimia, jotka kohdistuvat yhä enemmän siviili-infrastruktuuriin.
– Tässä on nyt kysymys lähinnä vastustajan demonisoinnista. Siinä epäinhimillistetään tavallaan Iranin johto. Sillä tavalla rakennetaan oikeutusta sille, että Yhdysvallat on siirtynyt näissä operaatioissa suoraan sanottuna sotarikosten areenalle, koska tässä pommitetaan siviilikohteita, Alaranta sanoo Ylen aamussa.
Yhdysvaltojen ja Israelin iskun kohteina ovat olleet muun muassa Iranin suurin silta, kirjastoja ja Iranin tekninen yliopisto, Alaranta toteaa.
Hänen mukaansa Trumpin käyttämä retoriikka poikkeaa selvästi aiempien presidenttien tavasta perustella sotilasoperaatioita.
– Kyllä tämä Yhdysvaltain presidentin puheena on ihan poikkeuksellista. Aikaisemmin sotilasoperaatioita on pyritty perustelemaan ihan muilla keinoilla. On yritetty pitää huolta siitä, että niillä on jonkinlainen kansainvälinen oikeutus ja on pyritty keräämään koalitiota ympärille.
Hormuzinsalmen käytöstä tehdään erillisiä sopimuksia
Hormuzinsalmen tilanne on synnyttänyt uudenlaista dynamiikkaa, kun useat maat ovat alkaneet neuvotella Iranin kanssa erikseen läpikulusta.
– Sieltä pääsi esimerkiksi turkkilainen laiva juuri läpi ja osa on maksanut siitä jotakin, Alaranta sanoo.
Sodan aikana myös esimerkiksi intialaiset ja thaimaalaiset tankkerit ovat saaneet kulkea Hormuzinsalmen läpi.
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja, everstiluutnantti Christian Perheentupa ei usko konfliktin ratkeavan sotilaallisesti.
– Kulissineuvotteluissa täytyy jonkin näköinen yhteisymmärrys löytyä, Perheentupa arvioi.
Hän huomauttaa, että Yhdysvaltojen ja Israelin tavoitteet eroavat toisistaan.
– Israel ajattelee tässä omaa olemassaoloaan, ja he tuhoavat hyvin järjestelmällisesti siellä vallankumouskaartin johtoa, Iranin asevoimien johtoa sekä Iranin talouden kannalta keskeisiä kaasukenttiä. Heillä on selkeästi erilainen lähestymistapa tähän kuin Yhdysvalloilla, Perheentupa sanoo.
Alarannan mukaan tilanne on ”eskalaatioansassa”, jossa kumpikaan osapuoli ei halua tulla neuvotteluissa vastaan.