Presidentti Alexander Stubb kertoo viestipalvelu X:ssä keskustelleensa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kanssa.

– Vaihdoimme ajatuksia Natosta, Ukrainasta ja Iranista. Ongelmiin on hyvä etsiä yhdessä ratkaisuja, Stubb kirjoittaa.

Tasavallan presidentin kansliasta kerrotaan Ylelle, että Stubb esitti puhelussa näkemyksenään Trumpille, että eurooppalaisempi Nato on toteutumassa.

– Ankaran huippukokouksessa on kyse siitä. Eurooppa kantaa vastuuta, kansliasta kerrotaan puhelun sisällöstä.

Vuoden 2026 Naton huippukokous pidetään heinäkuussa Ankarassa, Turkissa.

Keskiviikkona on uutisoitu, että Trump harkitsee vahvasti puolustusliitto Natosta vetäytymistä. Hän kertoi asiasta brittiläisen The Telegraph -lehden haastattelussa.

Trump kertoo haastattelussa aina tienneensä, että Nato on ”paperitiikeri” eli vain näennäisesti voimakas.

Lauantaina Trump kertoi olevansa pettynyt Nato-liittolaisiin, koska nämä kieltäytyivät lähettämästä sotilaallista tukea Hormuzinsalmen turvaamiseksi.