Yhdysvallat käy parhaillaan sotaa Iranissa. Sitä ei olisi maan sisäpolitiikan näkökulmasta tarkasteltuna koskaan pitänyt aloittaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén.

Sota oli hänen mukaansa huono idea alusta alkaen, ja asian pitäisi olla selvä myös presidentti Donald Trumpille.

Yhdysvaltalaisilla äänestäjillä oli paljon odotuksia oman taloutensa kohenemisesta Trumpin valtaanpaluun myötä. Ne odotukset eivät ole toteutuneet, Lindén sanoo. Hänen mukaansa se on ollut republikaanipuolueen suurin ongelma Trumpin toisella presidenttikaudella.

Lähitulevaisuudessakaan ei näy, että talous kääntyisi parempaan suuntaan. Kallista sotaa on käyty pian jo neljä viikkoa ja hymyt hyytyvät amerikkalaisilla bensapumpuilla.

Uskollisuus Trumpille on tärkeintä

Trump on aiemmin luvannut, ettei hän aloita uusia sotia, ja silti sodassa nyt ollaan. Monet republikaanit, kuten varapresidentti J. D. Vance, ovat aiemmin vastustaneet sotatoimia Lähi-idässä.

Ennen kuin hänestä tuli varapresidentti, Vance suhtautui kriittisesti Yhdysvaltain sotilasoperaatioihin ulkomailla. Politicon lähteiden mukaan Vance suhtautui etukäteen penseästi myös Iraniin hyökkäämiseen. Sittemmin hän on sanonut kannattavansa sotatoimia Iranissa.

Ristiriitaiset mielipiteet eivät Maria Lindénin mukaan ole hallinnossa ongelma niin kauan kuin ihmiset ovat uskollisia Trumpille.

– Koko hallinto on rakennettu sen varaan, että Trump päättää. Jos haluaa olla siinä hallinnossa mukana, pitää olla Trumpille uskollinen, Lindén sanoo.

Lindénin mukaan tärkeintä on toteuttaa sitä, mitä Trump kulloinkin päättää, riippumatta siitä, mitä itse asiasta ajattelee.

Rivit rakoilivat viimeksi tänään, kun Yhdysvaltain kansallisen terrorisminvastaisen keskuksen johtaja kertoi eroavansa protestina Iranin sodalle.

Ristiriidat voivat kuitenkin tuoda harmia Trumpin hallinnolle. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen sanoo, että Trumpin päätös lähteä sotaan Irania vastaan voi vaikuttaa esimerkiksi J. D. Vancen mahdollisuuksiin tulevissa presidentinvaaleissa.

Vancen on ajateltu olevan ennakkosuosikki republikaanipuolueen seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi.

– Vaikka Vance ei itse olisi ollut sodan kannalla, hänen voi olla vaikea pyristellä irti hallinnon virheistä. Lisäksi Vancen on pakko jo asemansa puolesta julistaa tukeaan Trumpille.

Tällainen vaikutus on sitä todennäköisempi, mitä kauemmin sota jatkuu ja mitä enemmän sodan kustannukset konkretisoituvat amerikkalaisille äänestäjille.

Trumpin viimeaikaiset ulostulot, kuten avun vaatiminen Nato-liittolaisilta, kertovat Lindénin mielestä karua kertomaa siitä, että sota ei suju niin kuin Trump toivoisi.

Lindénin mukaan avunpyyntö ei ole voinut olla Trumpille helppo päätös.

– Hän halveksuu liittolaisia, joten se, että hän pyytää liittolaisten apua on käytännössä jonkinlainen heikkouden osoitus, Lindén sanoo.