Juttu tiivistettynä
Tasavallan presidentti Alexander Stubb puhui tänään tiistaina poikkeuksellisen voimakkaasti Euroopan unionin ja Britannian suhteiden tiivistämisen puolesta Lontoossa.
Stubb nosti asian esiin Chatham House -ajatuspajassa pitämässään puheessa.
– Brexit (eli Britannian ero EU:sta) oli kolossaalinen virhe, Stubb sanoi puheessaan ja lisäsi odottaneensa aplodeja, joita ei kuitenkaan kuulunut.
Stubbin mukaan brexit oli kuin jalan amputaatio ilman lääketieteellistä perustetta.
– Myöskään faktat eivät tue sitä, että brexit oli hyvä asia.
Stubb sanoi kaipaavansa ”teitä tyyppejä” tarkoittaen brittejä takaisin Euroopan unioniin ja sai myös tavoittelemansa kättentaputukset.
Turvallisuustilanteen ja maailman muuttuminen on johtanut Stubbin mukaan tilanteeseen, jossa EU tarvitsee Britanniaa erityisen paljon. Aggressiivinen Venäjä toisella puolella ja toisella rapautuvat transatlanttiset suhteet ovat kutistaneet Eurooppaa geopoliittisesti.
Eurooppa ei myöskään ole enää taloudellisesti niin vahva kuin se oli esimerkiksi vielä 25 vuotta sitten, kun Stubb itse väitteli tohtoriksi juuri Britanniassa.
Stubb: Nyt on EU:n ja Britannian tilaisuus
Stubb kosiskeli Britanniaa voimakkaasti takaisin Euroopan unionin yhteyteen.
– En tee eroa työssäni presidenttinä Britannian ja EU:n välillä. Mutta tarvitsemme joustavuutta yhteistyöhömme. Meillä täytyy olla hyvin käytännölliset suhteet ennen kaikkea turvallisuudessa, tiedustelussa, taloudessa, teknologiassa ja tutkimuksessa.
Stubbin mukaan juuri nyt on Euroopan ja Britannian tilaisuus.
Lopuksi muun muassa diplomaateista ja toimittajista koostunut yleisö sai esittää Stubbille muutaman kysymyksen.
Australialaistoimittaja kysyi Stubbilta, miksi eurooppalaiset eivät sano Trumpille, että autamme teitä Persianlahdella, jos te autatte meitä Ukraina-kysymyksessä?
– Erittäin hyvä idea. Voisin oikeastaan omia tuon, Stubb vastasi naurattaen yleisöään.
– Se on oikeasti erinomainen idea. Voisikohan tiimimme kysyä puhelinnumerosi. Tarkoitan...kyllä. Puhun asiasta kollegojeni kanssa. Osa heistä on täällä Lontoossa, Stubb päätti häkeltyneenä.