Valtiovarainministeri Riikka Purra torjuu kokoomuksen tarjoaman ajatuksen perintöveron poistamisesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että hallitus on jo tehnyt iso veropoliittiset päätöksensä, eikä valmistele perintöveron poistoa.

Purra kirjoittaa pitävänsä perintöveron poistoa hyvin epärealistisena, koska julkisessa taloudessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia massiivisille veronalennuksille. Perintöveron poisto maksaisi Purran mukaan miljardista ylöspäin.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että pääministeripuolue kokoomus tavoittelee perintöveron poistamista hallituksen huhtikuun kehysriihessä. Perintöveron korvaisi luovutusvoittovero, jota maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun perintönä saatu omaisuus myydään.

Myös kokoomuslainen ulkoministeri Elina Valtonen sanoi viime viikolla Kauppalehden haastattelussa, että perintövero pitäisi poistaa. Samanlaista viestiä on kuultu hallituskumppani RKP:n suunnalta.

Purra sanoi maanantaina Helsingin Sanomille, että perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla hyödyttäisi ennen kaikkea varakkaita sukuyhtiöitä ja perheitä.

Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér kirjoittaa veroblogissaan, että kokoomuksen esittämä perintöverotuksen Ruotsin malli tarkoittaisi valtaosalle perintöjen saajista veronkorotusta. Mallista hyötyisivät lähinnä vauraat suvut, jotka voisivat välttää verot jopa pysyvästi.

– Veron poisto olisi keinona samaa sarjaa kuin ehdotus peruskoulun lakkauttamisesta ratkaisuna siihen, että kouluruoka on joidenkin mielestä pahaa, Finér kirjoittaa blogissaan.