Juttu tiivistettynä
Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin on jatkunut yli viikon. Yhdysvallat ilmoittaa iskeneensä yli 3 000 kohteeseen.
Yhdysvaltojen perustelut hyökkäykselle ovat vaihdelleet viikon aikana. Amerikkalainen The Atlantic-lehti listasi kymmenen eri perustelua, joilla maa on toimintaansa puolustellut.
Kävimme nämä perustelut läpi ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen kanssa.
1. Iranin hallinnon uhan torjuminen
Presidentti Donald Trump sanoi hyökkäyksen alkamisen jälkeen viime lauantaina, että Yhdysvaltojen tavoitteena on eliminoida Iranin hallinnon aiheuttamat välittömät uhat. Yhdysvaltojen mukaan Iran uhkasi Yhdysvaltain tukikohtia alueella.
Vanhanen: Tämä on klassinen itsepuolustuksen perustelu. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta se on argumentti, jolla sotilaallinen isku on helpommin perusteltavissa.
2. Iranin ydinaseen kehityksen estäminen
Keskeinen perustelu on ollut Iranin epäillyn ydinaseohjelman pysäyttäminen. Trump vaati Irania lopettamaan uraanin rikastamisen hyökkäystä edeltäneissä neuvotteluissa. Iran kieltäytyi väittäen uraanin rikastamisen olevan rauhanomaisiin tarkoituksiin.
Vanhanen: Iranin ydinase olisi uhka globaalille turvallisuudelle, joten sen estäminen on myös Suomen etujen mukaista. Toinen kysymys on, kuinka lähellä se on ollut. Sotilaallinen isku nähdään tässä logiikassa ennaltaehkäisevänä toimena. Ydinohjelmaa on vaikea tuhota yhdellä operaatiolla – se vaatisi systemaattista yhteiskunnan muuttamista, johon liittyvät tieteellinen osaaminen, asevoimat ja poliittiset tavoitteet.
3. Iranin liittolaisten tuhoaminen
Iran tukee aseellisia ryhmiä ympäri Lähi-itää. Maanantaina Trump sanoi hyökkäyksen tarkoituksena olevan varmistaa, ”ettei Iranin hallinto voi jatkaa terroristiarmeijoiden aseistamista, rahoittamista ja ohjaamista rajojensa ulkopuolella”.
Vanhanen: Aseellisia ryhmittymiä on vaikea tuhota yhdellä iskulla. Näiden verkostojen heikentäminen on yksi Yhdysvaltojen ja Israelin pitkäaikaisista tavoitteista. Sota voidaan nähdä osana laajempaa Lähi-idän voimapolitiikkaa, jossa Iranin vaikutusvaltaa pyritään rajoittamaan.
4. Hallinnon vaihtaminen
Alkuvuonna Iran tukahdutti verisesti suuret mielenosoitukset. Tuhansia kuoli. Trump uhkasi Irania, mutta ei tullut mielenosoittajien apuun. Tällä viikolla Trump vetosi iranilaisiin: ”Ottakaa hallituksenne haltuun. Tämä on ehkäpä ainoa tilaisuutenne vuosikymmeniin.”
Vanhanen: Tämä on ollut yksi Trumpin pääargumenteista. Yhdysvaltojen viestintä on ollut ristiriitaista: osa sanoo hallinnonvaihdon olevan tavoite, osa kiistää sen. Tämä on osa suurta sumuverhoa operaation tavoitteiden ympärillä. Hallinnonvaihto vaatisi vallankumouskaartin kumoamista, mutta kaarti on valmistautunut taistelemaan viimeiseen asti.
Perjantaina Trump sanoi, että Irania voisi jatkossakin johtaa uskonnollinen johtaja.
5. Iranin väitetty vaalivaikuttaminen
Yksi yllättävistä perusteluista oli Iranin väitetty puuttuminen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin vuosina 2020 ja 2024.
Trump kirjoitti Truth Social -viestipalvelussa viikko sitten, että Iran yritti puuttua vaaleihin pysäyttääkseen Trumpin, ja kohtaa nyt uuden sodan Yhdysvaltojen kanssa.
Vanhanen: Tämä saattaa olla uudenlaisen oikeutuksen kehittämistä. Se tuntuu enemmän henkilökohtaiselta kuin Yhdysvaltojen valtioon kohdistuvalta uhalta.
6. Maailmanrauhan saavuttaminen
Myöhemmin Trump ilmoitti postauksessaan Khamenein kuolemasta ja antoi lisää perusteluja operaatiolle. Hän sanoi pommitusten jatkuvan niin kauan kuin on tarpeen, ja että tavoitteena on rauha Lähi-idässä ja koko maailmassa
Vanhanen: On hieman kyseenalaista, vaatiiko rauha pommitusta. Mutta yksi Trumpin iskulauseista on ”rauhaa voiman kautta”. Rivit Lähi-idässä ovat suoristuneet sen suhteen, kuka seisoo kenenkin takana. Israel ja arabimaat ovat olleet lähtökohtaisesti samalla puolella Irania vastaan, mikä on harvinaista. Jos tavoite oli heikentää Irania ja hakea uutta alueellista tasapainoa, se voidaan teoriassa saavuttaa. Paljon riippuu kuitenkin Yhdysvaltojen lopputavoitteesta ja sen sitoutumisesta.
7. Lastenlasten suojeleminen
Trump sanoi operaation turvaavan tulevia sukupolvia. Hän väitti, että Iranilla olisi pian kyky iskeä ohjuksillaan Yhdysvaltoihin, ja korosti operaation varmistavan amerikkalaisten lasten ja lastenlasten turvallisuuden.
Vanhanen: Näiden [ohjus]väitteiden haaste on, että niiden todentaminen on hankalaa ilman konkreettisia todisteita. Tällä hetkellä suurin osa yhdysvaltalaisista ei mielipidemittausten mukaan anna tukeaan näille iskuille eikä ymmärrä, miksi tähän operaatioon on lähdetty.
8. Ennaltaehkäisevä isku – ”Sain hänet ennen kuin hän sai minut”
Trump sanoi ”napanneensa” Khamenenin ennen kuin tämä nappasi hänet. Myös puolustusministeri Pete Hegseth väitti, että Iranilla oli suunnitelma Trumpin tappamiseksi.
Vanhanen: En usko, että Iranilla olisi ollut kykyä eliminoida Yhdysvaltojen presidenttiä. Tässä pyritään voimakkaasti rakentamaan itsepuolustuksen narratiivia.
9. Jumalallinen tehtävä
Hyökkäystä on perusteltu myös uskonnollisilla syillä. Yhdysvaltain taisteluosaston komentaja sanoi väitetysti, että ”Trump oli voideltu Jeesuksen toimesta” aloittamaan Armageddonin eli raamatullisen viimeisen taistelun hyvän ja pahan välillä.
Vanhanen: Uskonto on Yhdysvalloissa aina ollut merkittävässä asemassa ja se näkyy Maga-liikkeessä, mutta en usko sen lähtökohtaisesti ohjanneen tätä iskua.
10. Israel veti Yhdysvallat mukaan
Ulkoministeri Rubio sanoi maanantaina, että Israelin päätös hyökätä Iraniin vaikutti Yhdysvaltojen päätökseen. Tiistaina hän kuitenkin peruutteli väittäen, että Yhdysvallat toimi itsenäisesti.
Vanhanen: Yhdysvaltojen ja Israelin toiminta näyttää hyvin koordinoidulta. Olisi erikoista, etteivät he olisi informoineet toisiaan. Vähintään suunnitelmatasolla he ovat todennäköisesti toimineet yhdessä.
Johtopäätös
Vanhanen: Yhdysvallat on luonut useita narratiiveja, jotka ovat menneet osittain sekaisin. Se tekee vaikeaksi operaation lopullisen syyn määrittelyn. Se saattaa kertoa siitä, että lopullista tai todellista syytä ei ole haluttu avata tarkasti julkisuuteen. Yhdysvallat on saattanut ryhtyä operaatioon, koska mahdollisuuksien ikkuna avautui Iranin heikentyneen aseman johdosta.