Iranin kostoiskut Israeliin ovat jatkuneet torstain vastaisena yönä. Lisäksi Iran uhkasi iskeä ydinlaitokseen, jos Yhdysvallat ja Israel pyrkivät vaihtamaan Iranin hallinnon.
Tässä uutisjutussa kerrotaan lyhyesti koostettuna, mitä yön aikana on tapahtunut.
Trump: Yhdysvallat ”hyvin vahvoissa asemissa” Iranissa
Presidentti Donald Trump sanoo, että yhdysvaltalaisjoukot ovat hyvin vahvoissa asemissa Iranissa. Trump kommentoi asiaa keskiviikkona puhuttuaan teknologiayritysten johtajille Valkoisessa talossa.
Trump lisäsi, että joukot ovat edistyneet merkittävästi alle viikon kestäneissä sotatoimissa. Samalla hän vannoi, että sotilastoimia Irania vastaan ”jatketaan eteenpäin”.
Trump sanoi myös, että mahdolliset tulevat Iranin ylimmät johtajat tulevat kuolemaan.
Yhdysvaltojen iskut Iranin asevarastoihin ovat Trumpin mukaan vähentäneet ballististen ohjusten määrä nopeasti.
Puhuessaan hän myös toisti oikeutuksensa hyökkäykselle Iraniin sanoen, että Iranin hallinto oli lähellä ydinaseiden saavuttamista.
– Kun hullut saavat ydinaseita, pahoja asioita tapahtuu, Trump sanoi.
Iran uhkaa iskevänsä ydinlaitokseen, jos maan hallintoa yritetään vaihtaa
Iran aikoo ottaa iskujensa kohteeksi Israelin ydinlaitoksen, jos Yhdysvallat ja Israel pyrkivät vaihtamaan Iranin hallinnon. Asiasta kertoi keskiviikkona Iranin valtiollinen uutistoimisto ISNA viitaten armeijalähteeseen.
ISNA:n tietojen mukaan Iranin pyrkii tekemään iskun Dimonan ydinlaitokseen.
Iran laukaissut jälleen ohjuksia Israeliin, uhreja ei tiedossa
Israelin armeija kertoo sen ilmatorjuntajärjestelmien reagoivan iranilaisohjuksiin. Armeija kertoi varhain torstaina tunnistaneensa Iranin suunnasta laukaistuja ohjuksia ja pyrkivänsä torjumaan ne.
Samalla muun muassa Tel Avivin alueella kuultiin ilmahälytyksiä, kertoo uutistoimisto AFP.
Myöhemmin AFP:n toimittajat kertoivat kuulleensa räjähdysten ääniä myös Jerusalemissa.
Iranin valtiollinen televisio kertoi myös ohjusiskuista.
Israelin armeijan mukaan ihmisille on jo annettu lupa poistua suojista. Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen ohjusiskuissa.
Lähteet: Reuters, AFP