Juttu tiivistettynä
Yhdysvaltain iskussa Iraniin ei ole kyse pelkästään Israelin tukemisesta tai ydinaseohjelman pysäyttämisestä, vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Trumpin hallinto toistaa viestiä väsymättä kuten alla oleva video näyttää.
Turun yliopiston tiedustelututkimuksen professorin Kari Liuhdon mukaan hyökkäys on osa laajempaa strategiaa, jossa öljy toimii geopoliittisen vallan välineenä.
Yhdysvaltain hallinto on toistuvasti ilmoittanut tavoitteekseen ”ajaa Iranin öljynvienti nollaan”. Onnistuessaan hanke käytännössä tarkoittaisi maan energiatalouden pysyvää lamauttamista. Samaan aikaan suurin hyötyjä hankkeesta olisi Yhdysvallat ja Yhdysvaltain kumppanit Lähi-idässä.
– Minä näen, että siellä on taustalla ihan selkeästi öljy. Ei ole sattumaa, että Yhdysvaltojen viimeisimmät iskut sattuvat öljyvaltioihin, Liuhto sanoo.
Kyseessä öljyvaltioihin kohdistuvien iskujen sarja
Liuhto näkee Trumpin hallinnon toimissa selvän kaavan kuluneen puolen vuoden ajalta.
Lokakuussa 2025 Yhdysvallat asetti pakotteita Venäjän kahdelle suurimmalle öljy-yhtiölle. Liuhdon mukaan tavoitteena oli saada haltuun Irakin jättimäiset öljykentät. Pakoteyhtiöistä toinen eli Lukoil hallinnoi tuolloin Irakissa West Qurna 2 -öljykenttää, joka on yksi maailman suurimmista öljykentistä.
Joulukuussa Yhdysvallat iski puolestaan Nigeriaan, jolla on Afrikan toiseksi suurimmat öljyvarat heti Libyan jälkeen. Tosin Libyan öljyä ei saada markkinoille maan epävakaan tilanteen vuoksi.
Tammikuussa vuorossa oli Venezuela, jossa öljy osoittautui keskeiseksi motiiviksi.
Nyt on vuorossa Iran, eikä ihan yllättäen. Trumpin edellisen hallintokauden aikana puhuttiin jo Iranin öljyn ”nollaamisesta”. Tätä on yritetty tehdä aiemmin pakotteiden avulla.
Kaikkia tapahtumia yhdistää öljy.
– Mielestäni tämä ei voi olla enää sattuma, että nämä operaatiot osuvat juuri näihin tärkeisiin öljypaikkoihin, jotka ovat tärkeitä ennen kaikkea Kiinan kannalta, Liuhto toteaa.
Irak, Iran ja Saudi-Arabia muodostavat yhdessä noin kolmanneksen Kiinan raakaöljyn tuonnista. Iranin öljystä peräti 90 prosenttia on viime vuosina mennyt Kiinaan. Merkittävä osa maailman öljystä ja kaikki Iranin öljy kulkee Hormuzin salmen läpi, joka on nyt käytännössä poikki.
Sekä professori Liuhto että Turun yliopiston työelämäprofessori Matti Anttonen näkevät Kiinan yhtenä keskeisimmistä kärsijöistä tässä tilanteessa.
Iranin öljyn menetys pakottaa Kiinan etsimään vaihtoehtoisia lähteitä.
– Kiinan kannalta tämä on tietyllä tavalla painajaismainen juttu. Suurin ero Kiinan ja Yhdysvaltain välillä suurvaltana on se, että Yhdysvallat on energiaomavarainen fossiilisen energian suhteen. Kiina ei ole, Anttonen toteaa.
– Luulen, että tässä on tätä taustaa ja Trump käyttää öljyä nyt tässä niin kuin diilin tekemisessä valtiotasolla, Liuhto sanoo.
Tilanne voi kuitenkin kääntyä Trumpin hallintoa vastaan. Liuhto uskoo, että Kiina todennäköisesti nopeuttaa öljy- ja kaasuputkihankkeita Venäjän kanssa.
Trump on vihjaillut tekevänsä seuraavan matkan Kiinaan keväällä.
Drill Baby Drill -politiikka jatkuu
Trumpin Drill Baby Drill -iskulause (poraa beibi poraa) ei ole uusi. Se juontaa juurensa jo vuoden 2016 vaalikampanjaan.
– Tämä ei ole ad hoc -toimintaa. Vaikka monesti Trumpin toiminta näyttääkin julkisuuteen vähän erikoiselta, Liuhto huomauttaa.
Yhdysvallat on riippuvainen omasta liuskeöljystään, ja sen poraaminen on Yhdysvalloille kannattavaa, kun öljyn tynnyrihinta on yli 70 dollaria.
Iranin-hyökkäyksen myötä hinnat ovat nousseet reilusti tämän tason yläpuolelle, mikä tukee suoraan amerikkalaista öljyteollisuutta.
Alla olevalla videolla Liuhto kuvaa sitä, miten Yhdysvallat hyötyy nousevasta öljyn hinnasta myös suurena viejänä.
Toisaalta öljyn hinnan nousu nostaa myös amerikkalaisille niin rakkaan bensiinin hintaa, eikä se ole Trumpin etu. Tämän takia Trump on vihjannut käyttävänsä Yhdysvaltain strategista öljyreserviä kotimaan hintojen hillitsemiseen.
Myös Venäjä hyötyy tilanteesta. Venäläisen Ural-laadun öljyn hinta on noussut Venezuelan iskun jälkeen 50 dollarista jopa yli 90 dollariin tynnyriltä.
Kun Venäjä myy seitsemän miljoonaa tynnyriä päivässä voi laskeskella minkälaisen lisän 40 dollarin hinnan nousu tuo sotakassaan. Toisaalta Venäjän öljyn myynti ei ole pakotteiden takia aivan ongelmatonta juuri nyt.
Trumpin henkilökohtaiset intressit
Professori Liuhdon mukaan Trumpilla on myös henkilökohtaiset taloudelliset intressit pelissä.
Trumpilla on merkittäviä omia luksusrakennushankkeita Omanissa, Saudi-Arabiassa ja Arabiemiirikunnissa.
Lisäksi Trumpin vävy Jared Kushner esitteli Davosissa tammi helmikuun vaihteessa jättimäisen suunnitelman, jolla sodan raunioittama Gaza on tarkoitus muuttaa ”Lähi-idän Rivieraksi”.
Trump on saanut alueen mailta merkittäviä henkilökohtaisia lahjoituksia. Qatarin puolustusvoimat ilmoitti viime keväänä lahjoittavansa Trumpille vajaan 400 miljoonan arvoisen Jumbo Jetin, jonka Trump on ilmoittanut pitävänsä itsellään.
– Ennen vanhaan oli geopolitiikka, ja nyt pitää vaihtaa kirjainten järjestystä – nyt on egopolitiikka, Liuhto toteaa.
Yhdysvallat ei ole riippuvainen Lähi-idästä
Turun yliopiston työelämäprofessori Matti Anttonen suhtautuu öljymotiiviin varovaisemmin. Hänen mukaansa kyse on enemmän pitkän aikavälin tavoitteesta horjuttaa Iranin hallintoa ja tukea Israelia.
– En ehkä näkisi tätä hirveän vahvasti öljymarkkinoiden kautta. Tässä on ehkä enemmän tämmöinen pitkän ajan halu heiluttaa Iranin regiimiä, Anttonen sanoo.
Anttonen muistuttaa, että Yhdysvallat on tullut liuskeöljyvallankumouksen myötä sekä öljyn että kaasun suhteen omavaraiseksi.
Iranin operaatio on nostanut myös LNG:n eli nesteytetyn maakaasun hintaa. Sitäkin Yhdysvallat tuottaa eniten maailmassa.
– Kun Eurooppa on katkaissut kaasun tuonnin tuolta idästä, niin sitä tuodaan pitkälti Yhdysvalloista ja ehkä jonkin verran Qatarista. Jos Qatarin LNG-tuonti loppuu, se vaikuttaa hintoihin dramaattisesti, Anttonen huomauttaa.
Samaan aikaan voi tietysti pohtia sitä kasvaako Euroopan riippuvuus Yhdysvaltain kaasusta entisestään.
Välivaalit ratkaisevat
Liuhdon mukaan marraskuun välivaalit ovat Trumpille erittäin tärkeät. Jos öljyn hinta nousee liikaa, se näkyy bensan hinnassa – ja amerikkalaiset äänestäjät reagoivat.
– Jos Iranin sota venyy ja tästä tulee pidempi nousu bensan hintaan, voi sillä olla iso merkitys Yhdysvaltain välivaaleihin, Liuhto arvioi.
Trumpilla on myös henkilökohtaisia historiallisia päiviä edessä: hän täyttää 14. kesäkuuta 80 vuotta, ja 4. heinäkuuta Yhdysvallat juhlii 250-vuotispäiväänsä. Näillä päivillä voi olla merkitystä, kun Trump pohtii toimiensa ajoitusta.