Yhdysvaltain lähetystöjä joutui tiistain vastaisena yönä droonihyökkäysten kohteeksi Lähi-idässä.

Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa Yhdysvaltain lähetystössä syttyi tulipalo sen jälkeen, kun rakennukseen oli osunut kaksi droonia. Fox News raportoi, että lähetystö oli tyhjä iskun aikaan eikä iskusta aiheutunut henkilövahinkoja. Saudi-Arabian puolustusministeriö puolestaan kertoi, että iskut aiheuttivat ”rajallisen tulipalon” ja vauriot lähetystössä jäivät vähäisiksi.

Saudi-Arabian ilmapuolustustuksen kerrottiin torjuneen kaikkiaan neljä Riadin diplomaattialueelle matkalla ollutta droonia. Alueella sijaitsevat suurlähetystöt sekä ulkomaisten diplomaattien asuinpaikat.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kaapeliuutiskanava NewsNationin haastattelussa, että Iran ”saa pian tietää, millainen kostotoimenpide on luvassa” Riadin-lähetystöiskuista ja amerikkalaissotilaiden kuolemista Iranin-sotaoperaation yhteydessä.

Myös Yhdysvaltain suurlähetystöön Kuwaitissa iskettiin drooneilla, kertoi kolme diplomaattilähdettä uutistoimisto AFP:lle. Lähteiden mukaan lähetystö vaurioitui iskussa.

Yhdysvaltain lähetystö Jordanian pääkaupungissa Ammanissa puolestaan ilmoitti evakuoineensa henkilökuntansa väliaikaisesti tarkemmin määrittelemättömän uhkan vuoksi.

Lähteet: AFP, Reuters