Juttu tiivistettynä

Talous- ja turvallisuuspuhe jyrää ilmastokriisin, ja empatia on unohdettu, vaikka planeetta kirjaimellisesti hukkuu muovikrääsään – vihreiden puheenjohto paalutti jo lähtökohtiaan vuoden 2027 eduskuntavaalikamppailuun puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina Hyvinkäällä.

– Jos vihreät päättää, luonto- ja ilmastokriisi otetaan tosissaan ja saastuttaja maksaa, ei pienituloinen, linjasi puheenjohtaja Sofia Virta puoluevaltuuston puheessaan.

Virta sanoo, ettei lupaa puolueelle ensi kevään eduskuntavaaleissa ykkössijaa, mutta tavoitteena on päihittää kannatuksessa perussuomalaiset.

Helmikuussa perussuomalaiset oli yli 13 prosentin kannatuksellaan Ylen mittauksen neljäs.

Vihreät taas on vasemmistoliiton perässä kannatusmittauksen kuudes. Puolueen kannatus on matanut pitkään kahdeksan prosentin tuntumassa.

Virran mukaan on täysin mahdollista toistaa vuoden 2025 kunta- ja aluevaalien tulos. Vaaleissa vihreät saivat tuolloin nelos- ja viitossijat, ja puolue päihitti kuudenneksi sijoittuneet perussuomalaiset.

– Moni ei silloin uskonut että se on mahdollista, mutta niin kävi, vaikka kannatusmittaukset näyttivät toista.

Hallituspuolueita Virta syyttää pelon lietsomisesta: kokoomusta velkaa kohtaan ja perussuomalaisia maahanmuuttajia kohtaan.

– Myös tulevissa eduskuntavaaleissa mitataan, liikkuuko Suomi menneisyyteen vai tulevaisuuteen, voittaako toivo vai pelko, voittaako vihreät vai perussuomalaiset, Virta tylytti.

Virta lainasi myös perussuomalaisten käyttämää termiä ”vanhoista” puolueista.

– Jos suomalaiset haluavat eilisen takaisin, äänestäkää vanhoja puolueita.

Vihreiden keinot talouden remontoimiseksi ovat entuudestaan tuttuja: puolue ajaisi alas ympäristölle haitallisia yritystukia ja verottaisi työn ja työllistämisen sijaa ympäristöä kuormittavaa toimintaa nykyistä raskaammin.

Täysremontti: krääsätaloudesta kohtuuteen

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kummasteli puheessaan kokoomuksen ja SDP:n ”korvia huumaavaa” vaikenemista maapallon kohtalonkysymyksistä, kuten ekologisesta kestävyyskriisistä ja ilmaston kuumenemisesta.

– Tutkijat, aktivistit ja vihreät yrittävät soittaa hälytyskelloja, mutta niiden ääni hautautuu talous- ja turvallisuuskeskustelun pauhun alle.

– Tämä kohtuuttomuuden aika, jota nyt eletään, polttaa planeetan loppuun, mutta se polttaa myös ihmiset loppuun.

Tynkkynen moitti erityisesti kahta puoluejohtajaa, Petteri Orpoa (kok.) ja Antti Lindtmania (sd).

– Kun tällä viikolla nykyinen pääministeri Petteri Orpo piti eduskunnassa viidentoista minuutin perusteellisen ja seikkaperäisen linjapuheen, hän ei maininnut ilmastoa, luontoa tai ympäristöä sanallakaan.

– Ja kun mahdollinen tuleva pääministeri Antti Lindtman antoi Helsingin Sanomille pitkän haastattelun omasta linjastaan, siinä ei mainittu ilmastoa, luontoa tai ympäristöä sanallakaan, Tynkkynen ryöpytti.

Tynkkysen mukaan ihmiskunta elää nyt kohtuuttomuuden eli ylikulutuksen aikaa, johon ratkaisuna olisi radikaali siirtyminen ”krääsätaloudesta” kohtuutalouteen.

– Eurooppaan tuotiin viime vuonna kiinalaisesta krääsäkaupasta tavaraa noin kuusi miljardia kappaletta – kuusi miljardia, Tynkkynen herätteli.

– Viime vuonna Suomeen kiinalaisesta krääsäkaupasta tuotujen tavaraerien määrä kasvoi lähes puolella. Sitä edeltävänä vuonna määrä peräti kahdeksankertaistui.

Maailmaan rikkaimpien ylikulutuksen karsiminen hillitsisi myös maailman köyhyyttä. Tynkkysen mukaan yksityislentokoneiden markkinan arvioidaan kasvavan vielä puolella ensi vuosikymmenen alkuun mennessä, koska niillä lentelevien miljonäärien ja miljardöörien määrä kasvaa.

Hän viittasi avustusjärjestö Oxfamin arvioon.

– Oxfam on arvioinut, että miljardöörien omaisuus yhteensä riittäisi hävittämään absoluuttisen köyhyyden maailmasta 26 kertaa.