Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on määrännyt liittovaltion virastoja lopettamaan tekoäly-yhtiö Anthropicin teknologian käytön. Trump kirjoitti perjantaina Truth Social -viestialustallaan, että määräys koskee kaikkia liittovaltion virastoja.

Trumpin mukaan useimpien virastojen on lopetettava Anthropicin tekoälytuotteiden käyttö välittömästi, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriö saa puolen vuoden siirtymäajan yhtiön teknologiasta luopumiseen.

Trumpin kommenttien taustalla on puolustusministeriön ja Anthropicin kiista yhtiön teknologian käytöstä sotilaallisiin tarkoituksiin. Puolustusministeriö vaati Anthropicilta rajoittamattomia käyttöoikeuksia yhtiön teknologiaan perjantaihin mennessä.

Anthropic ei ole suostunut vaatimuksiin. Yhtiön mukaan sen teknologiaa ei tule käyttää täysin autonomisissa asejärjestelmissä tai joukkovalvonnassa.

Lähde: AP, AFP