Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kommentoi torstaina tuoreeltaan Iranin ja Yhdysvaltojen viimeisimpiä neuvotteluja, jotka koskivat Iranin ydinohjelmaa ja maata koskevien pakotteiden poistamista. Iranin ja Yhdysvaltojen väliset epäsuorat keskustelut käytiin Genevessä Sveitsissä.

– Edistyimme erittäin hyvin ja pääsimme käsiksi pääkohtiin sekä ydinohjelmaa että pakotteita koskevissa neuvotteluissa, hän sanoi Iranin television haastattelussa.

Araghchin mukaan neuvottelun osaspuolet pyrkivät ratkaisuun ”ilmeisen vakavissaan”. Hän sanoi, että tekniset ryhmät käyvät maanantaina keskusteluja Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa Wienissä viraston asiantuntijoiden avustuksella. Ulkoministeri lisäsi, että teknisten neuvotteluiden lisäksi Iran ja Yhdysvallat käyvät uuden neuvottelukierroksen ”ehkä alle viikon kuluttua”.

– On joukko asioita, jotka molempien osapuolten on tehtävä, asiakirjoja, jotka on valmisteltava ja useita konsultaatioita, jotka on käytävä puolin ja toisin. Kun ne on hoidettu, meillä on seuraava kokous, Araghchi sanoi.

Myös neuvotteluissa välittäjänä toimineen Omanin ulkoministeri on kommentoinut, että keskusteluissa saavutettiin merkittävää edistystä.

Torstain keskustelut olivat viimeisin vaihe aiemmin tässä kuussa alkaneissa neuvotteluissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut Irania iskuilla, ellei ydinohjelmasta synny sopimusta. Trump antoi viime viikolla ymmärtää, että jos sopua ei synny noin kahden viikon sisällä, Yhdysvallat hyökkää Iraniin.

Lähteet: AFP, STT