Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump pitäytyi kongressille ja kansalle pitämässään vuosittaisessa puheessa melko tarkasti hänelle valmiiksi kirjoitetuissa sanoissa, mikä kertoo varovaisuudesta.

Vuotuisessa Kansakunnan tila -puheessa presidentti esittelee saavutuksiaan ja muotoilee poliittista viestiään tulevalle vuodelle.

Trump ei ollut parhaimmillaan, kun hän ei päässyt improvisoimaan hänelle tutulla tyylillään – mutta ratkaisu oli todennäköisesti parempi kuin täysin käsistä rönsyilevä puhe, jollaisia Trump on pitänyt paljon viime aikoina.

Trump keskittyi puheessaan luettelemaan toisen kautensa ensimmäisen vuoden saavutuksia – usein lukemia selvästi liioitellen – eikä hän tarjonnut uutisia seuraavan vuoden konkreettisista painopisteistä.

Puhe kesti vajaat kaksi tuntia, josta selvä valtaosa kului puhumiseen maahanmuutosta ja taloudesta.

Trump kritisoi korkeinta oikeutta viime viikon päätöksestä todeta hänen asettamansa hätätilatullit laittomiksi, mutta hän ei kuitenkaan käynyt henkilökohtaisilla solvauksilla tuomareiden päälle.

Puheen ulkopoliittinen osuus jäi erittäin lyhyeksi, eikä etukäteen paljon odotettua perustelua mahdollisesta tekeillä olevasta iskusta tai hyökkäyksestä Iraniin kuultu lainkaan. Trump sanoi neuvotteluiden Iranin kanssa jatkuvan ja vannoi, että Iran ei tule koskaan saamaan ydinasetta.

Puhe oli historiallisen pitkä, tunti ja 48 minuuttia. Muuten puhe tuskin jää historiaan. Trumpin kansansuosio on jumahtanut noin 40 prosentin tuntumaan, eikä tämä puhe todennäköisesti liikuta kannatusta juuri suuntaan tai toiseen.