Huittislainen Jouko Lindstedt on valittu Perussuomalaisten Satakunnan piirin uudeksi puheenjohtajaksi niukasti äänin 29–27.
Joulukuun kokouksessa puheenjohtaksi valittu Markku Palomäki hävisi puheenjohtajavaalin Lindstedtille kahden äänen erolla.
Perussuomalaiset joutui uusimaan piirin puheenjohtajavaalinsa sääntövirheen vuoksi. Joulukuun kokouksen jälkeen huomattiin, että Palomäkeä ehdottaneella henkilöllä ei ollut äänivaltaa. Menettelyvirheestä valittivat Kankaanpään, Euran, Nakkilan ja Huittisten paikallisyhdistykset.
Lauantaina järjestetty ylimääräinen piirikokous venyi liki neljätuntiseksi, ja sen aikana käytettiin myös kovasanaisia puheenvuoroja. Osa osallistujista poistui paikalta ennen varsinaista äänestystä.
Lindstedtin mukaan kokousta venytti yhdistysten tekemien valitusten käsitteleminen. Hän pitää kokouksesta syntyneitä jälkipuheita ylimitoitettuina.
– Nämä ovat sellaisia nämä puheenjohtajavalinnat, että ne herättävät aina tunteita. Joku voi vähän korottaa ääntäänkin, mutta ei siinä mitään isompaa riitaa ollut. Pidän sitä loppupeleissä aika normaalina kokouksena. Kyllä me Markku Palomäen kanssa kättelimme ennen kuin lähdimme pois.
Jouko Lindstedt on toiminut Perussuomalaisten Satakunnan piirin puheenjohtajana kolme vuotta.